 |
|||||
 |
|||||
 |
|
||||
 |
7.5.2011 Kirjoittanut: Thuleia (Lehto ry:n puheenjohtaja) |
||||
Metsäuskottavan
luonnonuskovan tunnistaa omasta yrttimaasta. Ei kevättä ilman
taimia, ei noitaa ilman ryytihyppystä. Ainakin basilika täytyy
olla kyökin pöydällä ja puhdistava rosmariinipuska
ulkona ruukussa…
Kun reilut kymmenen vuotta sitten määrittelin itseni luonnonuskovaksi, toi määrittely mukanaan itselle asetettuja olettamuksia, vaatimuksia ja velvoitteita. Näiden joukossa oli titaaninkova ajatus siitä, että hyvä luonnonuskova kasvattaa itse yrttinsä. Ajattelin, että jokaisella noitanaisella ja shamaanittarella on laaja hyvinhoidettu yrttimaa, joka toisi arkeen ja keittiöön maagista potkua. Siispä yrttiaapinen käsiin ja kylvämään. Ensimmäiset yrtit söi kissa. Viimein ymmärsin, ettei keittiössä tai pihalla kasvava rehukasa ole luonnonusko(tta)vuuden mitta. Paljon tärkeämpää on se, mikä kasvaa minun itseni sisällä. Mitä taimia haluan viljellä, millaisia kitkeä vähemmäksi omassa mielessä ja käytöksessä? Ja samalla voin havainnoida itselleni asettamia vaatimuksia ja pohtia niiden miellekkyyttä. Basilikan kasvattamisen mielekkyys on edelleen hakusessa. Mutta tänä kesänä asustan ensimmäistä kertaa talossa, jossa on suuri villiintynyt puutarha marjapensaineen ja satoa tuottavine puineen. En vielä tiedä, tuleeko suhteestani puutarhaan luonnonuskonnollisen harras ja maaginen. Mutta sen tiedän, että haluan rakentaa suhdetta rauhassa ja aikaa antaen. Arvostaen niitä kiviä ja puita, joita edelliset sukupolvet ovat sinne asetelleet. Tänä keväänä
opeteltavaa: Mukavaa ja inspiroivaa toukokuuta teille kaikille! - Thuleia |
|||||
 |
|||||
 |
30.4.2011 Kirjoittanut: Iita (Lehto ry:n tiedottaja) |
||||
Huhti-toukokuun
vaihde on tuttu monessa kulttuurissa ajankohtana, jolloin tapahtuu kumppanien
yhteenliittämisiä. Kevät liittyy kesään, maa
taivaaseen, mies naiseen. Wiccan piirissä Jumalatar saa Suuren
Sarvipäänsä, he avioituvat ja pyhä liitto siunaa
maan hedelmälliseksi.
Myös Englanninmaalla vietettiin kuninkaallisia häitä vappuviikonloppuna. Eilen pääsimme seuraamaan telkkarista kaunista morsianta ja ujon hermostunutta nuorta prinssiä, rakkausavioliittoa, joka kuulemma tulee pelastamaan kuningashuoneen. Kaikki Marion Zimmer Bradleynsä lukeneet voivat loihtia tästä eteensä näyn Pyhästä Avioliitosta, jossa tuleva kuningas yhtyy hallitsemaansa maahan, tuo itsensä uhriksi, jotta maan hyvinvointi olisi taattu. Taannoinen kuningas, ainainen kuningas. Minulla sekä aviomiehelläni on myös tänään hääpäivä. Sateinen Suomi, joka aina yleensä hieman ennen Valpuria lämpiää antamaan toivoa kesästä, ja toukokuussa Maa lujittaa luontoamme vielä kerran tuomalla takatalven kesän kynnykselle; tämä sateinen päivä ei varmasti säänsä puolesta ole otollisin suomalaisille häille. Mutta keväisessä sateessa ja vihmassakin tuoksuu lupaus tulevasta, kehotus nauttia ruumiistaan ja hengestään. Tänä viikonloppuna moni ajautuu juhlimaan niin perinteen mutta myös oman sisimpänsä mystisen voiman sanelemana. Kunpa useampi meistä muistaisi kunnioittaa kehomme ikiaikaisia viestejä, antautua mielihyvälle ja ilolle näitä uskomattomia lahjoja turmelematta. Vaikka vietti vie juhlimaan vappuaattona, ja ihmistä voimakkaampi halu ohjaa meidät yhtymään toiseen ihmiseen, kaikkea saattaa värittää ylettömän juopumisen, morkkiksen ja mokailun varjo. Ota ennemmin tänään kumppaniasi kädestä, tai vie itsesi tuuliselle paikalle kevätvihurin halattavaksi. Juo hieman pirskahtelevaa ja kaada ryypystä osa Maalle uhriksi, tai värjää kotisi serpentiinin väreillä. On ihana aika juhlia ja päästää vihdoinkin kevään vuoksen voima estotta valloilleen. - Iita |
|||||
|
|||||
 |
13.4. Kirjoittanut Kati (Lehto ry:n jäsen) |
||||
Vuodenaikojen
vaihtumisen huomaa kaupungissakin. Täällä laitakaupungilla
on melkein maaseudulla ja ympäröivät pellot, metsät
ja joutomaat ovat viimeisten parin viikon aikana sulattaneet viime talven
tuiskujen kasaamat vyötäröllekin ulottuvat kinoksensa
nopeasti. Nyt heinikko alkaa jo vihertyä, puiden ja pensaiden silmut turpoavat ja aivan yllättäen, kuin yön yli lähimetsikkö täyttyy muuttolintujen laulusta, sirkutuksesta ja pesimisestä. Ensimmäiset monivuotiset kasvit puskevat jo lehtiä maan alta - omassa kukkapenkissäni versovat jo kevätvuohenjuuret, joiden keltaiset mykerökukat kohta valaisevat penkkiä, kevätkaihonkukat, jotka tuovat mieleen lemmikit, kevään ensimmäiset esikontaimet, lukemattomista sipulikukista puhumattakaan. Nyt kukkivat jo kevätsahramit eli krookukset kermanvärisin ja siellä täällä myös keltaisin, raidallisin, valkoisin tai purppuraisin kukin, mutta hiljalleen myös posliinihyasintit, kevättähdet, helmililjat ja tavalliset hyasintit availevat nuppujaan päivän lämpöön ja sulkevat ne taas yöksi. Puutarhurin elämä siirtyy kirjaimellisesti vähitellen ulos. Ulos siirtyvät myös naapurin lapset, hiekkalaatikkoäidit, teekkarit, valjaskissanulkoiluttajat, pyykinripustajat, nurkalla salaa tupakoivat teinit sekä myös varhaisgrillaajat. Vanha kansa merkitsi kalenterisauvoihinsa ajankohdan, jolloin sisätöistä siirryttiin ulos, suviöinä. Ensimmäisenä suviöiden iltana haimme pajunoksia metsästä, koristeeksi ja pajupilliä varten. Metsässä huhuilimme ja viheltelimme, minä hiukan hiljempaa (josko satunnaiset koiranulkoiluttajat eivät säikähtäisi ihan niin kovasti) ja lapsi hyvin riemastuneena. Kutsuimme Tapiota, Mielikkiä, Tellervoa ja Tuulikkia pyytäen hyvää kevättä. Lue artikkeli suviöistä - Kati |
|||||
|
|||||
 |
Aasainuskoisen pyhiinvaellusmatka 11.4. Kirjoittanut Kimmo (Lehto ry:n varapuheenjohtaja) |
||||
Päätin vuoden 2010 ja 2011 taitteessa, että lähden satujen saarelle eli Islantiin. Tarkoituksenani oli nähdä täysin erilainen maa, sen kulttuuri ja osa sen luonnon nähtävyyksistä. Olen opiskellut islanninkieltä jo jonkin aikaa. Silti islanninkielentaitoni ei ole kovinkaan hääppöinen, koska islanti on germaanisista kielistä ehdottomasti vaikein oppia. Näillä eväillä nousin 22. helmikuuta
Blue1:nin koneeseen kohti Osloa, josta oli vaihtoyhteys Iceland Airin
koneeseen ja Keflavíkiin. Kävin Þingvellirillä, joka on muinainen
ja kohtuullisen suuri käräjäpaikka. Käräjäpaikkaa
käyttivät käräjillään niin muinaiset aasainuskoiset
kuin myöhemmin ja kristinuskoiset lainpuhujat ja hengelliset johtajat.
Siellä oli erityinen paikka, joka kuvasi Islantia todella hyvin.
Karu, mutta niin kaunis. Lampi nimeltä Drekkingarhylur. Nimi tarkoittaa
hukutusallasta. Sinne hukutettiin uskottomia naisia ja noitia. Paikalla
oli hyvin voimakkaita ristiriitaisia voimia, jotka jollain kummallisella
tavalla olivat täydellisessä harmoniassa. - Kimmo |
|||||
|
|||||
 |
28.3.2011 Kirjoittanut: Laura (Lehto ry:n jäsen) |
||||
| Kirjoittaessani tätä maaliskuun viimeisinä päivinä olen raskaana viikoilla 38. Eli vauvan syntymään on enää arvioidusti pari viikkoa aikaa. Luontoäiti on ottanut mieleni hallintaansa ja kääntänyt katseeni sisäänpäin. Odottava äiti keskittyy väkisinkin sisällään kasvavaan lapseen ja on täynnä. Olen pyöreä kuin täysikuu, olen hedelmällinen, olen valmis. Traditionaalisena wiccana olen aina tiedostanut uskontoni olevan vaativa siinä mielessä, että se vaatii tietoista opiskelua ja uskonnon harjoittamista rituaaleineen. Mutta raskaudentilassa Jumalatar ottaa ohjat ruumiista ja muuttaa ajattelua. Enää en ole juurikaan kiinnostunut filosofisten kirjojen lukemisesta, en pysty mahdollisten vauvalle koituvien haittojen takia tekemään tiettyjä asioita rituaaleissa, vaan niiden aika on myöhemmin. Nyt on keskityttävä potkuihin, joilla lapseni säätelee ruumistani oman tahtonsa mukaisesti. Tunnustelen hiljaisia hetkiä harjoitussupistusten jännittäessä vatsani kovaksi shamaanirummun kalvoksi ja elämän ihmeeseen, joka saa ensimaidon tirahtamaan nänninpäihini jo ennen vauvan syntymää. Lupaus ruoasta, lupaus elämästä. Ulkona pajunkissat ovat pörheimmillään ja jokaisessa lehtipuunsilmussa tuntuu samanlainen odottava tykytys, kuin minun koko kehossani. Vauvani syntyy yhdessä kevään kanssa.
- Laura |
|||||
|
|||||
|
Kevät tuo laulun takaisin metsään 21.3.2011 Kirjoittanut: Iita (Lehto ry:n tiedottaja) |
||||
Kevääntulo
tuo mukanaan monia riemastuttavia asioita. Monille tärkeimpiä
ovat uudet silmut puissa ja ensimmäiset urheat leskenlehdet. Toiset
tykkäävät siitä, kun kinokset sulavat pois. Mutta
minulle tärkeintä on ehdottomasti linnunlaulun paluu.
Harakat ovat pitäneet minulle seuraa varisten, pulujen ja uskollisten pikkulintujen kanssa pitkin talvea. Mutta taitaa mennä linnuilla enin tarmo ruuan keräämiseen, sillä talven ääniin ei juuri lintujen liverrys kuulu. Nyt voi kuulla jo ensimmäiset aavistukset siitä, minkälainen riemuvillitys odotteleekaan kevään loistokkaimpia päiviä. Eilen näin taivaalla noita lintuja uljaimpia; kolme joutsenta liihottelivat päidemme yllä etsien sopivaa paikkaa aloittaa komea, vaikka jokseenkin epävireinen torventoitotus. Pikkulinnut tapailevat sirkuttelusinfonian alkusäveliä lähimetsän männyissä ja harakkaherrakin päästeli ihan omituisia kurnutusääniä. Omassa elämänkatsomuksessani linnut ovat tärkeitä henkisinä oppaina, mutta myös arkisessa elämässä hauskoja kumppaneita. Harvoja eläimiä pääsee tarkkailemaan niin läheltä, kuin lintuja ja ehkä tiettyjen lintulajien päivittäinen muistutus olemassaolostaan on tuonut ne lähelle sielunmaisemaani. Olen oppinut pihamme linnuilta yhden tärkeän asian elämästä. Linnut raatavat ruokansa ja jälkikasvunsa tähden uskomattomia ponnistuksia, mutta silti he jaksavat laulaa. Ehkei linnun näkövinkkelistä asia mene aivan näin, mutta joka tapauksessa pieni ihminen ymmärtää, että vaikka elo joskus olisi rankkaa, niin aina on olemassa jotain hyvää. Jotain kaunista. - Iita |
|||||
|
|||||
|
21.3.2011 Kirjoittanut: Thuleia (Lehto ry:n puheenjohtaja) |
||||
Tänään on kevätpäiväntasaus. Yö ja päivä ovat yhtä pitkät. Luonnonuskovalle tämän juhlapäivän symboliikka puhuu tasapainosta; kun elämässä on yhtä paljon valon ja varjon sävyjä, on paletti harmoninen. Mutta se tasapainon saavuttaminen kaikilla elämänalueilla vasta haastavaa onkin! Siinä missä joissakin uskonnoissa maali on tämän todellisuuden jälkeisessä elämässä ja uskovan toiminta tähtää kuolemanjälkeistä kohti jo tässä elämässä - monilla luonnonuskovilla näkemys on erilainen. Mielessä voi olla ajatus tämän elämän jälkeisestä todellisuudesta, mutta yhtä tukevasti luonnonuskova elää tätä arkea ja on läsnä tässä elämässä nauttien sen henkisistä ja lihallisista puolista. Mieleeni muistuu kuva vanhasta mongolien shamaanirummusta, jossa shamaanihahmo on kuvattu pää pilvissä ja jalat tukevasti maassa. Me juurrumme, me kasvamme, me annamme henkemme lentää... Tasapainoa luonnonuskovan henkiseen elämään voi tuoda ryhmässä toiminen. Shamanistiset piirit, wiccan covenit ja noitapiirit toimivat parhaimmillaan niin, että piirin tuella henkinen kehitys tukee sekä ryhmänä kasvamista että yksilön omaa henkistä kehitystä. Katse kääntyy ulospäin: miten voin palvella muita ja toimia yhdessä? Ja katse kääntyy sisäänpäin: miten kehityn yksilönä henkisesti ja maagisesti? Molemmat suunnat huomioimalla astellaan tasapainoisella polulla ja ehkäpä vältetään sudenkuopat. Pelkästään muihin keskittymällä voisi hukata itsensä ja uhrautua liiaksikin. Vain itseä kehittämällä perspektiivi kääntyisi omaan napaan ja supistuisi. Arki. Olisikohan se sitten tasapainoilua työn ja oman ajan välillä? Ja se oma aika. Onko se todella sellaista aikaa kuin haluat, vai nappaako aikaasi liiaksi jokin muu (televisio, Facebook)? Tätä viidakkoa saa raivattua helpommin hahmoteltavaksi kirjaamalla viikon ajan ylös, mihin kaikkeen aikaansa käyttää. Seuraava etappi on suunnitella, mihin aikaansa haluaisi käyttää. Suunnittelu ja tietoinen päätös suuntaavat energiaa muutokseen. Pienin askelin elämä kulkeutuu tasapainoisempaan suuntaan. Kevätpäiväntasauksesta päivät muuttuvat yhä valoisimmiksi. Voisin ottaa maagiseksi projektiksi valon tuomisen arkipäiviini. Omalla asenteella on suuri merkitys siihen, millä mielellä ja energialla tylsimmät rutiinityötkin hoituvat! - Thuleia |
|||||
|
|||||
 |
|||||
