![]() |
![]() |
Pyhä Kaamos D-vitamiinia, pyhien tekstien tutkimista, meditointia, joogaa, liikuntaa, tahdin hidastamista, lepoa, innostumista ja saunomista. Tällaisia lääkkeitä kuuden eri uskonnon edustajat tarjosivat kaamosväsymyksen peittoamiseksi kulttuurikeskus Sofian Pyhä kaamos -tapahtumassa 15.11. Tosin ihan alussa minun täytyi luonnonuskovana todeta, ettemme me yleensä arvota valoa pimeyttä paremmaksi. Luonnossa on oma kiertokulkunsa ja tasapainonsa. Moni pohjoisen luonnonkasvi tarvitsee pimeän ja kylmän lepoajan, jotta sen siemenet lähtevät keväällä uuteen kasvuun. Samanlaisen lepoajan puhdetöiden parissa myös me ihmiset tarvitsisimme, mutta se on hankalaa nykyisessä keinovalojen ja kvartaalitalouden turbulenssissa. Pyhä kaamos -teema kokosi keskustelupaneeliin minun lisäkseni islamin, bahain, kristinuskon, hindulaisuuden ja zen-buddhalaisuuden edustajat. Oli ilo todeta, miten paljon yhteisiä arvoja ja ajatuksia meillä oli. Liian usein tulee kiinnittäneeksi huomiota eroihin yhtäläisyyksien sijaan ja kohdattua toisen ihmisen sijaan omat ennakkoluulonsa. Valon hartaudet Seminaaripäivän lomassa kosketimme otsaamme Krishnalle pyhitetyllä liekillä, opettelimme zen-buddhalaisen zazen-meditaation alkeita, koimme pakanakristillistä hartautta vanhan kelttiläisen hartauskaavan mukana ja saimme nähdä miten muslimi rukoilee vaihe vaiheelta Mekkaa kohti kumartaen. Rakensin shamanistisen hartauden valon ja rakkauden teeman ympärille. Ihmiset istahtivat piiriin kuin leirinuotion äärelle ja jokainen vuorollaan siunasi valkoisen kynttilän ladaten siihen oman sisimpänsä ja uskontonsa vaalittavat asiat. Yhteisessä rukouksessa toivoimme kynttilään voimaa ja viisautta eri ilmansuunnista. Lopuksi rummutin toiveemme ja kynttilän valon jokaiseen ilmansuuntaan, taivaaseen ja maahan. Uskontojen välinen vuoropuhelu antoi paljon potkua kaamokseen! Oli myös mukavaa todeta että luonnonuskontoihin pelokkaasti tai epäillen suhtautuvat osallistuivat lopulta kynttilän siunaamiseen avoimin mielin. Eri uskonnoissa uskonnollisten riittien kaavat voivat vaihdella, mutta taustalla on usein samanlainen pyrkimys olla yhteydessä pyhyyteen. Ekumeeninen rukous Pyhä, joka olet läsnä kaikkialla, Me olemme sytyttäneet valon, Anna itätuulen kantaa valomme itään, Anna etelätuulen kantaa valomme etelään, Anna länsituulen kantaa valomme länteen, Anna pohjatuulen kantaa valomme pohjoiseen, Löydätkö sinä pyhyyttä itsesi
sisäpuolelta vai ulkopuolelta? Thuleia
|
![]() |