Lehto ry - Tervetuloa

Käsitöiden taikaa

Käsillä tekeminen, villalangan karhea pinta sormilla, maagiset toiveet ja ompelemisen tuoma tyyni mieli… Verkkaisesti valmistuva käsityö on kuin meditaatiota. Joka pistolla tai silmukalla mieli tyyntyy, mutta on samalla keskittynyt ja tarkka. Käsityötä tehdessä on läsnä tässä hetkessä. On omalla paikallaan ja kuitenkin osa tuhansien vuosien jatkumoa. Tässä Seita-lehdessä kurkkaamme, millaisia kättentöitä nykypäivän luonnonuskovat tekevät ja miten ne liittyvät maailmankuvaan ja uskontoon.

Neulominen, joissakin murteissa kutominen, syntyi keskiajan keksintönä. Vielä kauemmas historiassa taaksepäin mentäessä törmätään neuleisiin, joita tehtiin kinnasneulalla. Muinaiset suomalaiset tekivät myös kauniita ja koristeellisia lautanauhoja. Lautanauhat ovat yksi vanhimmista käsityötekniikoista.

Kylmässä ilmanalassa neulomalla valmistetut vaatteet saavuttivat heti suuren suosion. Paikkakunnat ja maakunnat saivat omat perinneneuleensa. Koristeina käytettiin auringonpyöriä, eläimiä ja elämänpuita. Pohjanmaalla tunnettu Jussi-paita on levinnyt suomalaisen miehen perusvillapaidaksi. Se päällä kelpaa hakata halkoja tai hiihtää pellonsyrjää lintuja katsellen. Kansanperinteestä ja suomenuskosta kiinnostunut voi löytää hyviä neuleohjeita Marja Ulvon ja Elise Rajamäen kirjasta Kalevalaneuleet (ISBN 951-20-5834-0 ja kirjastoluokka 65.43). Kirjassa on perinnetekstiileistä ja muinaiskoruista tyyliteltyjä neuleohjeita.

Omin käsin valmistettuun työhön voi ladata maagista voimaa. Käsityönä tehdyissä tuotteissa on usein voimaa, väkeä, henki, sielu – ne puhuttelevat. Kun käsitöihin varaa lähiseudun raaka-aineita, voi sillä edistää esimerkiksi alkuperäisten lammasrotujen elinvoimaisuutta. Toiset käyttävät kokonaan kierrätettyjä materiaaleja, luonnonaineksia ja vaikkapa koirankarvoja. Maagisen rituaaliliinan voi virkata vaikka vanhasta vhs-nauhasta. Jos iltalaukun virkkaa romanttisesta leffasta, ehkä iltariennoissakin käy paremmin flaksi? Vai virkkaisitko meditointialustan rauhoittavasta klassisen musiikin kasetista?

”Muinoin erilaisiin tärkeisiin käsitöihin liittyi aina paljon myyttistä symboliikkaa: värttinän kehrä oli pyöriessään joko ajan, auringonkierron, elämänenergian tai muiden samankaltaisten asioiden symboli, kalastajan verkko taas liittyi sekä mielikuviin kohtalonverkosta, tuonenjoesta, alkumeren kaloista ja Väinämöisen tuonelanmatkasta. Kaikkiin töihin liitettiin samantyyppistä symboliikkaa ja usein työvälineiden koristelut kertoivat näistä. Vielä viime vuosisadallakin rukinlapojen perinteisestä koristelusta on paikoin voinut nähdä samoja kuva-aiheita kuin jo kivikauden kalliomaalauksista auringonpyörineen ja elämänkehrineen.” – Viimatar

Seita-lehden artikkelissa julkaistiin useita kirjoituksia siitä, miten nykyajan luonnonuskovat kokevat käsityöt osana arkeansa, maailmankuvaansa tai uskontoansa. Tässä yksi poiminta, lisää voit lukea lehden painetusta versiosta.

Muinaiskäsityöt ja suomenusko

En varsinaisesti katso käsitöitäni pakanallisiksi tai maagisiksi, mutta teen paljon muinaisteknisiä juttuja kuten lautanauhoja, kasvivärjäystä ja historiallisia käsitöitä, joihin sisällytän pakanallisia ajatuksia ja ehkä osa vaatteiden kirjonnoista ja lautanauhojen kuvioista on myös maagisia. Joihinkin niistä sidon myös loitsuja, vaikkakin teen ylipäänsä tällä hetkellä aika harvoin mitään niin suuritöistä kuin kirjontaa tai lautanauhoja.

Toisinaan saan inspiraation tehdä jotain muinaissuomalaista ja silloin koko käsityön tekeminen tuntuu tavallaan maagiselta: ompelu, kutominen, kirjailu ja neulaaminen (neulakinnastyöskentely) on meditatiivista ja rauhoittavaa. Käsillä tekeminen on myös terapeuttista, koska siinä saa selkeästi aikaan jotain näkyvää, suhteellisen nopeastikin.

Harrastan näitä muinaiskäsitöitä osittain siitä syystä, että olen iät ajat kuulunut keskiaikaseuraan ja kiintynyt sitä myöten syvästi viikinkiaikaan ja muinaissuomalaisiin, sekä aikakautena että vaatetuksellisella puolella. Toisaalta tutustuin suomalaiseen uskonnolliseen perintöön ja löysin sitä kautta suomenuskon. Harrastukseni ja uskontoni kietoutuivat yhteen, mikä ei aina ole ollut maailman paras asia - kun yksi osa-alue on kärsinyt, on toinenkin. Siksi tällä hetkellä keskityn vaihteeksi toisten aikakausien elävöittämiseen enemmän kuin muinaisen Skandinavian. Toisaalta olen löytänyt uuden inspiraation näiden vanhojen perinteisten käsitöiden tekemiseen ja tahtoisin löytää tapoja tuoda niitä moderniin käsityöhön sekä keksiä sovelluksia vanhoille tekniikoille nykyaikaisessa pukeutumisessa.

Koen käsillä tekemisen tärkeäksi, koska se antaa minulle kosketuksen hitaampaan elämänmuotoon, päästää minut asioiden juurille ja auttaa rauhoittumaan kiireen keskellä. Sen lisäksi käsilläni on jotain tekemistä enkä koe niin pahasti tylsistyväni esimerkiksi pakollisilla luennoilla kuin muuten kävisi. Aina, kun teen jotain itse - oli se slow foodia eli kokkausta ihan alusta loppuun asti itse, puutarhanhoitoa, käsitöitä tai musiikkia, koen saavani siitä enemmän kuin ennen. Tavoitan selkeämmän mielentilan, koen puhdistuvani ja rauhoittuvani.

Pyrin käyttämään mahdollisimman luonnollisia raaka-aineita ja materiaaleja, osittain ekologisista syistä, osittain sen takia, että ne tuntuvat paremmilta ja niillä on paremmat ominaisuudet. Sen lisäksi historianelävöittäjä tahtoo tehdä työnsä mahdollisimman autenttisesti alusta loppuun asti, vaikken olekaan siinä suhteessa aivan yhtä perfektionisti kuin muutamat itse karstaavat, kehräävät ja kutovat ystäväni. Siihen ei tällä hetkellä aivan ole aikaa. Luonnonmateriaalit myös tuntuvat aidommilta ja selkeämmiltä, ehkä myös puhtaammilta kuin keinotekoiset. Käsillä tehdyn tuntu siirtyy materiaalista tuotteeseenkin - siksi suosin, silloin kun siihen on varaa, pieniä puoteja, kotimaisia raaka-aineita ja käsinvärjättyjä lankoja. Parhaimmillaan voin värjätä käyttämäni langat itse, vaikka ne olisivat teollisiakin. Se tuntuu paremmalta ja lopputulos on enemmän "oma". En tarkoita puhtaudella välttämättä konkreettista puhtautta, vaan pikemminkin jonkinasteista rituaalista puhtautta. Mitä lähempää raaka-aineet tulevat, sen parempi. Ehkä joskus voin vielä käyttää itsekehrättyä, tuttavan lampaista kerittyä villaa...

Kirjoittanut:
Kati L. aka viimatar

Artikkeli on julkaistu pidempänä kokonaisuutena Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 4/2009

<< Itsetuntemus ja magia
<<
Artikkelivalikko


Liity jäseneksi Lehtoon


 

Lehto ry - Etusivu In English Lehto ry Lehto ry Facebookissa Etusivu Lehto Uskonnot Tapahtumat Seita-lehti Verkkokauppa Yhteystiedot Seita-lehti Seita-lehden artikkelit verkossa Osta irtonumeroita Mainosta lehden sivuilla Vuosikerrat Mediakortti