![]() |
|||||||
Jäsenmaksukirjeet postitetaan vuodenvaihteessa Jäsenmaksukirjeet postitetaan vanhoille jäsenille vuodenvaihteessa. Niissä on ohjeet maksun suorittamiseen sekä tietoa ensi vuoden jäseneduista. Älä siis maksa maksua ennakkoon ominpäin. Samalla tulee vuosikokouskutsu 25.2. kokoukseen. Lehto on kaikille Suomessa asuville luonnonuskovaisille ja luonnonuskonnoista kiinnostuneille tarkoitettu uuspakanahenkinen yhdistys, jonka tarkoituksena on parantaa luonnonuskontojen tuntemusta sekä yhteiskunnallista asemaa Suomessa. Lehto toimii myös yhdistävänä tekijänä erilaisten luonnonuskontojen harjoittajien välillä sekä tukee luontoa kunnioittavaa elämäntapaa. Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi Lehto järjestää tapahtumia, kokoontumisia, retkiä luontoon ja historiallisiin kohteisiin, pitää esitelmiä sekä julkaisee 4 kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä. Lisäksi Lehto vastaa sille esitettyihin kyselyihin sekä pyrkii julkaisemaan luonnonuskontoja käsittelevää materiaalia. Luontoa kunnioittavaa elämäntapaa pyritään myös tekemään tunnetuksi osallistumalla erilaisiin talkoisiin. Kaikki toiminta Lehdossa on ehdottomasti vapaaehtoista ja perustuu ihmisten omaan motivaatioon. Lehto ei ole uskonnollinen rakenne (esim. coven, vaikka jäsenet voivat muodostaa tietysti keskenään ryhmiä jos niin haluavat), eli Lehto ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn uskontokuntaan. Lehdon jäsenmaksu on 17 € (+
liittymismaksu 3 €).Toinen samassa taloudessa asuva henkilö
voi liittyä perhejäseneksi. Perhejäsen ei saa omaa jäsenlehteä
tai jäsenkirjeitä. Perhejäsenyyden hinta on 10 €/vuosi
(+ liittymismaksu 3 €). Kannatusjäsenyys maksaa yksityishenkilöille
50 € ja yrityksille ja yhteisöille 100 € vuodessa.
Seita-lehden vanhoja irtonumeroita voi tilata yhdistyksen verkkosivuilta porrastetuin hinnoin. Vuosikertoja ei voi tilata ennakkoon. Lehdolla on myös monipuolinen kirjasto, jonka käyttö on jäsenille ilmaista. Lisäksi pääset liittymään jäsenlistalle, jossa ideoidaan yhdistyksen toimintaa, keskustellaan luonnonuskontoihin liittyvistä asioista ja kerrotaan uusimmista yhdistykseen liittyvistä asioista. Alle 18-vuotiailta jäseniksi haluavilta edellytetään huoltajan kirjallinen suostumus. Lehto ry on perustettu vuonna 1998 ja rekisteröity samana vuonna 17.3. Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 240 jäsentä (joulukuu 2011) ja kotipaikka Helsinki. Käyntikortit
Lehdon Tiedotus Onko sinulla kysymyksiä Lehdon toimintaan liittyen tai haluatko lisäinformaatiota luonnonuskonnoista? Yleiset kysymykset ja mahdolliset haastattelupyynnöt voi kohdistaa Tiedotukselle: tiedotus(a)lehto-ry.org
|
|
||||||