|
|
Luontokävelyllä Lohjan KarkalinniemessäHeinäkuun lopulla Helsingistä suuntasi neljä ihmistä ja kolme koiraa vähän kauemmas luontoon. Lähiseudun luontokävelyillä on yleensä ollut vähän enemmän väkeä. Jännä miten pitemmälle lähtemiseen on korkeampi kynnys vaikka aikaa menisi ihan saman verran ja kyytikin olisi tarjolla! Vaan mikäpä siinä, tällä kertaa näin. Alisen aukolle Tämänkertaisen retken ykköskohteena oli Torholan luola. Se sijaitsee samassa niemessä mutta kolmisen kilometriä ennen kakkoskohdetta, Karkalin luonnonsuojelualuetta. Olin itse käynyt tässä nimenomaisessa luolassa ihan pienenä vanhempieni kanssa. Luola on oikeasti paljon isompi kuin muistin. Tunnelma luolassa ja sen ulkopuolella on jollain tapaa ystävällinen ja vierailemaan tervetulleeksi toivottava. Ehkäpä juuri siksi täällä vierailee paljon perheitä. Nytkin samaan aikaan kävi perhe, josta tosin vain 8-vuotias tytär uskaltautui syvemmälle luolaan meidän taskulamppujemme avustuksella. Lamppu on syytä pakata mukaan: ensimmäiselle tasanteelle pääsee helposti mutta sitten tulee jyrkempi kohta jossa luolan keskellä on lohkare joka varjostaa reittiä niin että luonnonvalosta ei ole apua. Takaisinpäin kulku on helpompaa, ja kouluikäinenkin pystyy kiipeämään itse luolasta takaisin. Laskeutumisen jälkeen luolassa mahtuu hyvin seisomaan. Löysimme jälkiä siitä että paikalla on poltettu kynttilöitä. En hämmästyisi vaikka joku olisi vetänyt siellä rituaalin. (Sellaista harkitessa kannattaa huomioida, että luolassa on kosteaa ja vetoista.) Luolan henki! Käynnin kohokohta ainakin minulle oli luolan takaosa. Onkalo jatkuu matalampana ensin niin että kumarassa pystyy jatkamaan eteenpäin, ja lopulta vain kapeana hyllynä. Hyllyosan tilavammassa päässä, vasemmalla, on takaseinässä halkeamia kalliossa. Niiden muodostamat viivat ovat kuin Luontoäidin oma kalliomaalaus! Katsellessani näennäisen satunnaista viivapiirrosta, hahmotin ensin shamaanirummuissa käytetyn näköisen ihmishahmon, joka seisoo ikään kuin kahden keihään välissä. Sitten huomasin, että hahmollahan on aivan selvästi pikkutytön kasvot! Eikä tosiaan millään tikku-ukkotekniikalla piirrettynä. Jos tämä oli luolan henki, niin hän oli tosiaan yhtä ystävällinen kuin olin jo aistinut. Siirtyminen varsinaiselle Karkalin alueelle eli luonnonpuistoon kuluikin tätä kokemusta sulatellessa. Niin metsä vastaa… Karkali on lehtometsää. Luontoon.fi –sivusto kuvailee sitä yhdeksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. (Huom! Luonnonpuistossa saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin.) Luonnontilaiselle tai lähes luonnontilaiselle alueelle menemisessä on aina jotain hyvin rentouttavaa. Siellä ei ole mitään väärässä paikassa. Saman harmonian kun saisi jotenkin kopioitua kotinsa sisustukseen… Polunvarren metsä itäisellä rinteellä
oli aivan täynnä sinivuokon lehtiä! Niitä oli varmasti
enemmän kuin olen tähän asti onnistunut näkemään
missään muualla yhteensä. Täällä olisi
hienoa vierailla keväällä kun sinivuokot kukkivat. Laura Husu Artikkeli on julkaistu Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 3/2009
|