|
|
Maailmanpuu eri mytologioissa Puut ovat erityisen rakkaita monelle luonnonuskovalle. Seita- lehdessäkin puista kertovia sarjoja on ollut useampi. Tälläkin hetkellä puiden kiehtovaa maailmaa pääsee seuraamaan Maailmanpuu osana shamanistista kosmologiaa Shamanistisissa kulttuureissa ympäri maailman Maailmanpuu on tunnettu, keskeinen käsite. Joillakin kansoilla maailman keskipisteenä on jokin muu kuin puu, kuten Siperian evenkeillä Klaanijoki, mutta puu esiintyy selvästi yleisimmin, varsinkin Keski- ja Pohjois-Aasiassa. Maailmanpuu on kuvattu isoksi, tuuhealatvaiseksi ja monioksaiseksi puuksi. Se kulkee Alinen tunnetaan kuolleiden maana, jonne shamaani matkaa hakiessaan neuvoa esi-isiltä tai etsiessään kadonnutta tietoa. Alista pidetään vaarallisena paikkana, jonne matkatessaan Maailmanpuu eri kansojen parissa Eri kansat määrittelevät uskomuksissaan Maailmanpuulle yksityiskohtia. Maya-intiaanit käyttivät Maailmanpuusta nimeä Ceiba tai Yaxché. Puun katsottiin kannattelevan taivaankantta. Siperian kansoista jakuutit kertovat puun olevan kahdeksanoksainen ja nousevan kohti taivasta maan kultaisesta navasta. Ensimmäisen ihmisen uskottiin Skandinaavisessa mytologiassa tunnetuin Maailmanpuu lienee ikivihreä Yddrasil.Yddrasilia kuvataan koko maailmankaikkeuden peittäväksi pyhäksi saarneksi, joka kulkee maailmojen läpi akselin tavoin ja yhdistää yhdeksän eri maailmaa toisiinsa. Juuristo sijaitsee Helissä eli kuolleiden valtakunnassa, runko Midgardissa ja latva kohoaa Asgard-vuoren läpi ja levittää latvuksensa kohti taivaankantta muodostaen lehdistöllään pilvet ja hedelmillään tähdet. Odinin keihäs Gungnir valmistettiin yhdestä puun oksasta. Odinin sanotaankin roikkuneen Yddrasilissa yhdeksän kokonaista vuorokautta saadakseen haltuunsa riimujen viisauden. Ja vielä lisää puita Elämänpuu on keskeisin termi niin juutalais-kristillisessä, kuin hermeettisessäkin kabbalassa. Puu on rakennekaava, jonka kymmenen sefiraa ja niiden taustalla olevat rakenteet kuvaavat monimutkaisella tavalla luomisen kaavaa ja kaiken olevan ja ei-olevan perusluonnetta ja rakennetta. Kabbalan elämänpuun malli on tarjonnut monella tavalla perustaa koko länsimaiselle magiaperinteelle. Buddhalaisille "suuren kasvun" vertauskuva on pepulviikunapuu. Sama puu, jonka alla Gautama Buddha koko valaistumisen. Egyptissä kuolleet tai kuolleiden sielulinnut saivat ravintonsa metsäviikunapuusta, josta Hathor ojensi heille vahvistavaa ravintoa. Pyhiin puihin liittyy usein tabuja. (vrt. Raamatun elämänpuu). Tärkeässä asemassa olevia puita löytyy melkein kaikilta kansoilta. Miksi sitten puu on niin keskeisessä roolissa monessa eri kosmologioissa? Suuri symbolikirja tarjoaa vastaukseksi sitä, että puu on sillä tavalla ihmisen kaltainen, että sen juuret ovat maassa ja pääpuoli nousee kohti taivasta, tehden siitäkin "kahden maailman olennon". Puiden tärkeys korostuu myös, kun ajattelee niiden asemaa kautta aikojen ihmisen elämän turvaajana. Puissa on asuttu ja niistä on tehty asumuksia. Puu on ollut hädän tullen jopa pettuleivän raaka-aine. Puisille lauteille on moni suomalainen ennen syntynyt ja puisessa arkussa hänet on laskettu viimeiselle matkalle, tai puisella hautaroviolla poltettu.
Artikkeli on julkaistu Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 1/2005
|