|
:: Etusivu
:: Lehto
:: Uskonnot
...Asatru
...Druidismi
...Feri
...Muinaissuomalaisuus
...Shamanismi
...Voodoo
...Wicca
:: Tapahtumat
:: Tiedotteet
:: Seita-lehti
:: Kirjasto
:: Yhteystiedot
|
|
Shamanismi
Maailman vanhin uskonto
Tuli rätisee hiljakseen kuivissa
koivuhaloissa, ilta tummenee poronnahkaisen teltan ympärillä
sulkien syliinsä hiljaisen, odottavan supinan. Rummutus alkaa vaimeasti
kuin kaukainen kumu mammuttien liikkuessa horisontissa. Tasainen rytmi
saattaa kotkansulkaiseen asuun pukeutuneen hahmon teltan keskelle ja hitaasti
hän alkaa tanssahdella...rummutus tihenee, kiljahteleeko jossakin
kotka? Hahmo tanssii yhä kiivaammin ja hyräilee sykkivää
laulua, kunnes lysähtää kouristellen maahan. Osa hänestä
on kohonnut nuotion savun mukana ulos teltasta kohti taivata ja vieraita
maailmoja. Matka on alkanut.
Jo aikojen alusta uskonto, magia ja tiede ovat tuntuneet kietoutuvan toisiinsa.
Niiden kuvittamassa maailmassa toimi shamaani; tietäjä, taitaja,
unennäkijä, unenselittäjä, parantaja, psykologi, geologi,
joka löysi luonnon voimapaikat, selvännäkijä, etiäisten
kuulija, verenpysäyttäjä... shamaani saattoi olla jotakin
näistä tai vaikka kaiken osaava yhteisönsä kokoava
voima. Ennen kaikkea shamaani on ollut vaikeiden sairauksien parantaja,
joka osasi hakea koomapotilaan sielun takaisin toisista maailmoista tai
paikallistaa ja nujertaa syövän. Shamaani oli myös aikansa
pappi, joka toimi välittäjänä jumalten, henkien ja
ihmisten välillä, järjesti arkipäiväisen maailmamme
asioita hoitamalla niitä jumalten maailmassa.
Shamanismia on harjoitettu tavattoman laajasti ympäri maapallon ja
viitteitä siitä pystyy löytämään monien
uskontojen pyhistä kirjoista. Shamanismi eroaakin monesta luonnonuskonnosta
sinä, että perinne on säilynyt katkeamattomana nykypäivään
asti. Toki shamanismi on muuttunutkin sen tarkoitusperien ja painopisteiden
hioutuessa nykyihmisten tarkoituksiin sopivaksi uusshamanismiksi.
Suuri osa shamanismia käsittelevästä kirjallisuudesta keskittyy
Siperiaan, mutta shamanismia esiintyy myös arktisilla alueilla, Pohjois-
ja Etelä-Amerikassa, Australian alkuasukkaiden parissa, Indonesiassa,
Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa. Kotoinen Kalevalamme
on myös kuvaus shamaanien maailmasta ja matkoista.
Shamanismi on ikivanha menetelmä, joka perustuu muuntuneiden tajunnantilojen
hyväksikäyttämiseen yhteyden saamiseksi luonnon henkiin
ja jumaluuksiin. Se on näkyjen, unien ja transsimatkojen perinne.
Metsästykseen ja keräilyyn pohjautunut kulttuuri loi tarpeen
shamaanille, joka toimi villieläinten herrana ja hallitsi niiden
kohtaloa metsästysmagialla. Hän matki eläimiä ja loi
tanssinsa niiden liikkeiden pohjalta pyrkien rakentamaan sillä psyykkisen
yhteyden eläimiin. Tällainen metsästäjä-noita
oli alkukantaisten kansojen shamaanin edelläkävijä eläinhenkineen,
klaanitoteemeineen ja uskontoineen. Hän pystyi muuntamaan tietoisuutensa
eläinmuotoon, ja tämä shapeshiftingiksi kutsuttu muodonmuutos
on säilynyt tekniikkana nykypäiviin asti.
Animistisen maailmankuvan mukaan ihmisen lisäksi uskottiin kasveilla,
eläimillä, kivillä ja muilla esineillä olevan sielun.
Ekstaasitekniikan avulla ihmisen henki voi siirtyä toisiin ihmisiin,
eläimiin ja esineisiin. Shamanismi olikin sovellettua, käytännössä
toteutettua animismia. Kosmoksen eri osien uskottiin olevan yhteydessä
toisiinsa, sillä maailmankaikkeuden käsitettiin koostuvan suunnattomasta
energiaverkosta, joka ilmeni muotoina ja värähtelyinä.
Shamaania tarvittiin välittäjäksi, eri osien, jumalten
ja ihmisten välillä. Sielun matka onkin shamanismin tunnuspiirre.
Shamaani pystyi ulottamaan tietoisuutensa toisiin maailmoihin. Elintärkeä
oli kyky uskaltautua matkalle henkien ja jumalten maailmoihin ja palata
sieltä takaisin mukanaan yhteisöä hyödyttävää
tietoa.
Shamaaniksi voi päätyä monella eri tavalla. Yhteisesti
katsottiin, että shamaania odotti erityinen kutsumus, joka saattoi
ilmetä unien ja näkyjen kautta. Oma polku saattoi selvitä
joskus vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen.
Joidenkin kohdalla kutsumus kulki suvussa. Toiset tuntuivat olevan pikemminkin
henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä halunneita.
Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja pidettiin suurina
shamaaneina ja asemansa perineitä pienenpinä shamaaneina ja
heidän asemansa yhteisössä on vähemmän kunnioitettu
ainakin Siperian ja arktisen Pohjois-Amerikan kansoilla.
Henkimatkaajan maailmankuva
Shamanismia voidaan pitää hallittuna mielen irtautumisena ruumiista.
Shamaani pystyi siirtymään sieluruumiissaan toisille olemassaolon
tasoille, näkymättömiin rinnakkaismaailmoihin. Siellä
hän työskenteli tutut henget tai voimaeläimet apunaan ja
tehtävästään riippuen keskusteli jumalten kanssa tietoa
hakien tai kohtasi kuoleman ja sairauden henkiä ja tapasi esi-isiä.
Mielen irtautumiseen ruumiista on monia tekniikoita. Apuna on voitu käyttää
pyhiä voimakasveja, paastoa, aistiärsytysten puuttumista, meditatiivista
keskittymistä, messuamista, rummutusta tai tietynlaista reagointia
uneen.
Henkimatkaa ei koskaan tehty pelkän huvin vuoksi, vaan sairauden
vastustamiseksi, rikottujen tabujen selvittämiseksi, kadotetun tai
kiusatun sielun takaisinsaamiseksi tai sopusoinnun palauttamiseksi maailmankaikkeuden
eri tasojen välille. Vaikka henkimatka onkin korostetussa asemassa
shamanismissa, niin kaikki shamaanit eivät välttämättä
sitä harjoittaneet tai harjoita nykypäivänäkään.
Jotkut toimivat parantajina tai unennäkijöinä tai hakevat
vastaukset kysymyksiinsä luonnon merkkejä ja enteitä tarkkaillen.
Shamaanin maailmankuva rakentui kolmesta kerroksesta; ylinen, alinen ja
keskinen maailma. Rakenne on samanlainen eri puolilla maailmaa. Ihmisten
maailma on keskellä eräänlaisella välivyöhykkeellä
ylemmän ja alemman maailman välissä. Kolmea maailmaa yhdistää
pystysuora keskiakseli, joka tavallisesti kuvataan Maailmanpuuksi. Akseli
lävistää kosmoksen kannen ja jatkuu sekä ylös
että alas ja näistä rei´istä shamaani pystyy
kulkemaan maailmojen välillä.
Shamanistinen maailmankuva sisältää käsityksen jälleensyntymästä.
Siinä ihmisestä irronnut sielu kulkee Tuonenvirtaa myöten
kokien puhdistavia ja uudistavia ajanjaksoja, kunnes hiljalleen virta
muuttuu Elämänvirraksi kuljettaen sielun Yliseen. Sielujen kodista
ne palaavat aikojen kuluessa takaisin ilmenemään tässäkin
todellisuudessa, kunnes useiden kierrosten jälkeen puhdistuvat ja
vapautuvat kokonaan puhtaampiin ja kirkkaampiin sfääreihin.

Shamaanin apuvälineet
Shamaanin maailmassa henkiliittolaisia on kahdentyyppisiä; toiset
henget ovat selvästi shamaanin hallinnassa ja toimivat hänen
palvelushenkinään. Toisentyyppiset henget ovat pikemminkin suojelijoita
kuin auttajia, ne ovat shamaanin käytettävissä kun hän
kutsuu niitä. Ne voivat olla kuolleiden shamaanien henkiä tai
pienempiä jumalia, jotka ovat jossain määrin itsenäisiä
omassa maailmassaan, eivätkä näin ollen suoraan shamaanin
hallinnassa. Henkioppaat ovat ratkaisevan tärkeitä shamaanille.
Ne ovat kirjailmellisesti hänen psyykkisten ja maagisten kykyjensä
ruumiillistumia.
Henkioppaat toimivat shamaanin apuna pystyen selvittämään
sairauksien syyt, ne voivat hakea takaisin kadotetut sielut ja ne voivat
tulla avuksi vaarallisessa tilanteessa, ja näyttämään
tien ohi esteiden joita voi tulla shamaanin tielle henkimatkalla. Henkioppaat
voivat ilmestyä shamaanille unissa, näyissä tai spontaanisti
initiaatiomenojen jälkeen. Joissain kulttuureissa shamaanit voivat
periä tai vaihtaa niitä keskenään. Henkioppaat voivat
pohjoisessa olla esimerkiksi karhuja, korppeja, susia, hirviä, jäniksiä
tai pöllöjä. Ajoittain suojelushengestä voi tulla
shamaanille samaistumisen kohde ja eräänläinen toinen minä,
hänen psyykkinen vastineensa sisätasoilla.
Shamaanin ja henkioppaan suhde on erittäin tärkeä, monessa
tapauksessa elintärkeä. He ovat tavallaan henkisessä avioliitossa
keskenään. Tämä näkyy usein siinä, että
shamaani kunnioittaa auttajahenkiään lauluilla, uhreilla, tansseilla
ja rituaaleilla. Shamaani saattaa myös kieltäytyä syömästä
kyseisen eläimen lihaa tai salata henkiliittolaisen olemassaolon
muilta.
Shamanistisessa rituaalissa sisäinen tapahtuma, hengen matka, näytetään
ulkoisesti. Rituaali ei ole pelkkää näytelmää,
vaan tarkka yritys nähdä sisäinen tapahtuma. Mystinen näytelmä
antaa mahdollisuuden tuntea yhteys jumaliin ja ylimaallisen voiman ruumiillistumiseen.
Rituaalissa on kysymys osallistumisesta mysteeriin, arkitodellisuuden
jättämisestä taka-alalle ja liittymisestä kosmoksen
pyhäksi ja erityiseksi ajanjaksoksi. Yhteydet toisiin maailmoihin
voi fyysisesti huomata maagisista vaatteista ja esineistä, varsinkin
rummusta. Niiden materiaalit, muodot, koristekuviot ja koristeet ilmentävät
yhteyttä toiseen maailmaan.
Shamaanin rummulla on shamanismissa keskeinen tehtävä. Se on
väline joka kuljettaa shamaanin toisiin maailmoihin eli sen avulla
langetaan loveen. Sitä onkin kutsuttu hevoseksi tai poroksi. Rummun
yksitoikkoinen ääni auttaa henkeä matkaamaan yliseen tai
aliseen. Rummun ääni on keskittymisapu ja keino vaipua transsiin.
Rummulla on symbolinen yhteys Maailmanpuuhun, jota pitkin shamaani kokee
matkaavansa. Rummulle onkin kuvattu maailmankaikkeuden kartta, jumaluuksia
ja muita tärkeitä symboleja. Joskus rummun keskelle on kuvattu
aurinko. Toisen teorian mukaan tämä kuvio kuvaakin todellisuudessa
naisen synnytyskanavaa. Shamaanin matka maailmasta toiseen ahtaan aukon
läpi sisältää paljon yhtäläisyyksiä
syntymäkokemuksen kanssa.
Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rummun rytmikäs syke
aiheuttaa aivojen siirtymisen normaalista päivärytmistä
theta-taajuudelle, joka yhdistetään uniin, hypnoottisiin mielikuviin
ja transsiin. Shamanismi onkin eräänlaista valoisaa unennäköä,
jossa samaan tapaan kuin uneksija joka tietää näkevänsä
unta shamaani on tietoinen muuttuneesta tajunnantilasta ja kykenee toimimaan
siinä määrätietoisesti. Se mitä henkimatkalla
tapahtuu ei ole unta vaan todellista siinä ulottuvuudessa. Ja koska
eri ulottuvuudet ovat pohjimmiltaan samaa energiaverkkoa, niin henkimatkan
tapahtumat vaikuttavat tähän maailmaan.
Laulu on toinen tärkeä väline shamaanille. Sen avulla hän
ilmaisee aikeensa ja etenee matkallaan. Shamaanimatkan ja laulun tarkoituksena
on esimerkiksi parantamisen yhteydessä etsiä taudin alkuperä
ja palauttaa tauti lähtöpaikkaansa. Sairauden voittaminen perustui
siis negatiivisten voimien voittamiselle, sillä tauti oli aina jonkun
lähettämä. Mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus ovat shamaanille
tärkeitä. Ajattelu on visuaalista, unet ovat tärkeällä
sijalla ja sisäiset näyt hyväksytään elämää
ohjaaviksi prosesseiksi.

Rummunkumua nykyaikana
Monikaan uusshamanismin harjoittajista ei koe tarvitsevansa muodollista
vihkimystä perehtyäksen shamanistiseen maailmaan, eikä
se ole sidottu tiettyyn uskontokuntaan. Uusshamanismi on kaikille avoin
polku. Jokainen voi harjoittaa shamanistisia menetelmiä omalla tavallaan
muiden elämänhallintaan tai uskontoon liittyvien menetelmien
lisänä tai kenties syventyä ja perehtyä siihen syvemmin
halutessaan. Shamanismi on aina ollut ja on yhä hyvin käytännöllistä.
Shamaanit etsivät usein yrityksen ja erehdyksen kautta toimivia ja
tehokkaita keinoja ja toimintatapoja.
Shamanismi kulkee nykyään pitkälti käsi kädessä
psykologian kanssa ja hyödyntää ihmisen sisäistä
maailmaa ja alitajuntaa hakien sieltä vastauksia kysymyksiin. Se
sisältää useita keinoja tiedon palauttamiseksi mieleen
ja hankilökohtaisen voiman lisäämiseen ja käyttämiseen
mitä moninaisimmilla tavoilla. Se yhdistää myös fyysisen
maailman ja mielikuvituksen ja näkyjen maailmat. Sanotaankin shamaanin
lentävän syvälle itseensä mielikuvituksessaan päästäkseen
ottamaan kontaktin henkimaailmaan tai henkiminänsä maailmaan
ja näin yhteyteen universaaliin tietolähteeseen. Kaikenkattava
voimaverkko
luo yhteyden maailmojen välille ja antaa maailmalle tarkoituksen
estämällä sitä vaipumasta kaaokseen.
Shamaanimatkojen tekemiseen on tarjolla monta tekniikkaa aina rummutuksesta
tanssimiseen. Peruskaavassa keskitytään ensin kysymykseen tai
ongelmaan, puhdistetaan mieli, hiljennetään sen lörpöttely
ja luovutaan tarpeesta kontrolloida tapahtumaa, jonka
jälkeen aloitetaan rummutus ja visualisointi. Matkalla edetään
yleensä henkioppaan avustamana ja erilaisten tapahtumien ja näkyjen
ansioista vastaus ongelmaan yleensä kirkastuu. Vastaus voi olla symbolisessa
muodossa, tai vaikkapa pieni esine, jonka merkityksen ymmärtää
ennemmin tai myöhemmin.
Mitä käytännössä
opiskellaan?
Alkuun moni shamanismista kiinnostunut opiskelee perusteita energiasta
ja opettelee tuntemaan sitä, sillä se on pohja koko shamanistiselle
maailmankuvalle ja työskentelylle. Ajatukset, tunteet ja teot ohjaavat
energiaa tuottamaan tulosta niin fyysisessä kuin muissakin maailmoissa.
Sen lisäksi on tutustuttava henkikehoon ja miten energia käyttäytyy
siinä, jotta oppisi hallitsemaan ja käyttämään
energiaa itse väsymättä. Kehossa olevat energiakeskukset
tulevat tutuiksi ja niitä oppii käyttämään tunneleina
henkimaailmaan.
Shaministiset menetelmät myös opettavat kuinka maadoittaa energia
ja suojata itsensä. Maadoittaminen tarkoittaa sitä, että
oma henkikeho yhdistetään universaaliin energiakenttään,
joka pyritään muutenkin aistimaan mahdollisiman kattavasti.
Kaikkein tärkein perusväline shamaanilla on mielikuvitus, jota
harjoitetaan muun muassa visualisoinnin avulla.
Ihmisillä on mitä erilaisimpia tapoja rajoitta mielikuvitustaan
ja uskoa vasta sitten kun näkee, mutta shamanismissa nämä
tavat pyritään murtamaan ja poistamaan rajoittavina. Visualisoinnissa
käytetään hyväksi kaikkia aisteja ja sitä käytetään
apuna aina kun aletaan pyrkiä johonkin päämäärään
kuvittelemalla mielessä haluttu lopputulos.
Visualisoinnin erottaa shamaanimatkasta se, että matkatessa käytetään
varastoitunutta voimaa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi ja se on
syvempi tajunnantila. Matkalla ei myöskään aina tiedä
mitä näkyjä silmien eteen nousee toisin kuin visualisoinnissa.
Kuitenkin hyvä visualisointikyky on onnistuneen shamaanimatkan edellytys;
mitä aktiivisempi mielikuvituksesi on, sitä voimakkaammaksi
tulet.
Shamanismi on syvimmillään perehtymistä voimaverkkoon elämän
alkulähteenä ja ylläpitäjänä. Sen tuoma
syvällinen ymmärrys luo kunnioituksen kaikkea maailmankaikkeuden
osasia kohtaan. Erilaisten voimapaikkojen tiedostaminen on osa shamanismia
ja samalla moni tutustuu myös mineraalien ja kasvien ominaisuuksiin.
Shamanismin harjoittaja oppii pysymään kosketuksissa kahteen
maailmaan yhtä aikaa ja kumoamaan lineaarisen aikakäsityksen
ja muita ihmisen rakentamia rajoittavia aitoja. Läsnä olemisen
oppiminen auttaa arkisessä elämässä kuin myös
kokonaisvaltainen rentoutumisen taito. Sisäistä symboliikkaa
oppii tulkitsemaan ja hyödyntämään elämässään.
Käytännöllisyys ja joustavuus tulevat myös monille
vahvoiksi piirteiksi.
Vastuuntoinen shamaani ei koskaan tavoittele röyhkeästi omaa
etuaan tai jyrää muita jalkoihinsa. Toisilta riistäminen
on vastoin henkimaailman lakeja ja palautuu takaisin itselle, minkä
saattaa huomata paikallaan junnaamisena kun mikään ei enää
onnistukaan henkimaailmassa. Hedelmällisintä on käyttää
tapoja josta hyötyvät kaikki.

Teksti on julkaistu aikaisemmin
pitempinä artikkeleina Lehto - Suomen Luonnonuskontojen Yhdistys
ry:n Seita-lehdissä 3/2002 ja 4/2002
|
|

Linkkejä:
Shamaaniseura
ry
Aiheeseen liittyen:
Saamelaiset jumalattaret
Kirjallisuutta:
Eliade, Mircea: Shamanism - Archaic Techniques of Ecstasy
Harner, Michael: Shamaanin tie
Hutton, Ronald: Shamanism
Pentikäinen, Juha: Samaanit (muuhunkin tuotantoon kannattaa tutustua)
Stevens, José ja Lena S.: Shamanismin salaisuudet
|