yläbanneri
navigointi
  viiva

viiva
Keittiössä: The Day of Chewing Onions for Bast

Maaliskuulle sijoittuu ortodoksikemetiläisen uskon Siistein Juhlapyhä Ikinä: päivä, jona pureskellaan sipuleita Bast-jumalattaren kunniaksi. Muinaisessa Egyptissä erilaiset sipulit muodostivat oluen ja leivän lisäksi oleellisen kolmanneksen ihmisten perusruokavaliosta, jota täydennettiin lihalla ja muilla kasviksilla mahdollisuuksien mukaan. Sipuleita pidettiin syystä äärettömän tärkeinä, ja uskonnossa ne symboloivat sekä aurinkoa pyöreinä, vaaleina ja voimakkaina, että kuuta kerroksittaisen ja lohkomaisen muotonsa vuoksi. Jotkin tärkeimmät uskonnolliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset valat vannottiin käsi sipulin päällä. Bast-jumalattarelle sipulit olivat pyhiä erityisesti siksi, että niiden katsottiin pitävän pahoja henkiä loitolla samoin kuin jumalattaren itsensäkin.

Tänä iloisena pyhänä Bastia kunnioitetaan ja kiitetään uhraamalla hänelle sipuleita eri muodoissa ja jakamalla ne hänen kanssaan. Egyptin maaperä oli antiikin aikana vähärikkinen, ja siellä kasvavat sipulit olivat nykyisiä sipuleitamme makeampia ja miedompia. Makeat sipulit ovat parhaimmillaan raakoina, väkevämmät kannattaa kypsentää. Tässä muutamia suosikkireseptejäni, joissa sipuli näyttelee tärkeää osaa.

Punasipulihilloke

2 punasipulia
öljyä tai voita paistamiseen
tuoretta rosmariinia
2-4 rkl punaviinietikkaa (maun mukaan)
2 rkl ruskeaa ruokosokeria

Leikkaa sipulit mukavankokoisiksi paloiksi mielesi mukaan. Kuullota sipulia voissa tai öljyssä, lisää pannulle yhdenr osmariininoksan lehdet. Paista keskilämmöllä kunnes sipulit ovat pehmeitä. Lisää viinietikka pannulle ja sekoita hyvin. Anna kypsyä pari minuuttia. Ripottele seoksen päälle pannulle sokeri ja anna sen sulaa. Sekoita hyvin. Hilloke on hyvää sellaisenaan erilaisten ruokien lisukkeena tai vaikkapa leivän päällä. Varoituksen sana, tähän tulee helposti himo.

Perinteinen tomaatti-sipulisalaatti

Sekoita ohuita sipuli- ja tomaattiviipaleita keskenään. Ripottele päälle vastajauhettua merisuolaa ja mustapippuria, pirskottele maun mukaan oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Salaattia voi muunnella mielensä mukaan lisäämällä mozzarellajuustoa, oliiveja, kapriksia tai muuta namia. Valkopippuri mustapippurin sijaan on myös kokeilemisen arvoista.

Grillatut kevätsipulit ja valkosipuli-chilikastike

Keskikokoisia kevätsipuleita, mitä makeampia, sen parempi
oliiviöljyä grillaamiseen
10 valkosipulin kynttä
2 keskivahvuista chiliä
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl omenaviinietikkaa
ripaus sokeria ja suolaa
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl jauhettua korianteria
mustapippuria

Tee kastike: murskaa ja sekoita valkosipulit ja chilit morttelissa tai tehosekoittimessa. Lisää suola, viinietikka ja sokeri. Lisää lopuksi oliiviöljy nauhana koko ajan sekoittaen, kunnes kastikkeen koostumus on sopiva. Mausta korianterilla, juustokuminalla ja mustapippurilla. Valele kevätsipulit huolellisesti oliiviöljyllä. Kypsennä kuumassa grillissä neljä minuuttia, käännä kerran. Valuta kastiketta kuumille sipuleille tai käytä sitä dippinä.


Ranskalainen sipulikeitto kylmempiin kevätpäiviin
neljälle

6 sipulia
oliiviöljyä
1 l vettä
kanaliemikuutio tai 2 rkl kanafondia
muutama kynsi valkosipulia
tujaus chilitahnaa, esim. chipotle
paprikajauhetta
rouhittua mustapippuria
timjamia
vaaleaa leipää
juustoraastetta

Viipaloi sipulit renkaiksi. Kuullota niitä öljyssä isossa kattilassa. Lisää vesi, liemikuutio ja mausteet. Anna kiehua puolisen tuntia. Tarkista maku. Paahda leipäviipaleita pannulla tai paahtimessa. Jaa keitto uuninkestäville lautasille ja peitä leipäpaloilla. Ripottele päälle mukavan runsas kerros juustoraastetta. Gratinoi annoksia 250-asteisessa uunissa, kunnes juusto alkaa kuplia (n. 6-8 minuuttia).

Keittiöpalstan toimitti:
Sade

viiva

<< Seita Onlinen etusivulle
<< Seidan juttuarkistoon

 
alabanneri