LUUTAMATKALLA SKOTLANNISSA
3. – 11.6.2006

Alkukesästä 2006 toteutin viimein vuosia vanhan haaveeni ja matkustin Skotlantiin lyhyelle lomalle. Reilun viikon matkasta vietin alkuosan Edinburghissa, sieltä siirryin saaren vastakkaiselle rannikolle Glasgowiin ja kaverin luokse Greenockin pikkukaupunkiin. Palasin loman lopussa vielä samaisen kaverin mukana päiväksi Edinburghiin. Paljon tuli matkalla nähtyä kaikkea, mutta niin paljon jäi myöskin näkemättä, että mieli hinkuu kovasti jo takaisin samoihin maisemiin. Haaveissa on tulevaisuudessa pitkä kiertomatka koko Skotlannin ympäri.

Erityismaininnan arvoisia reissulta ovat muutamat valikoidut kohteet, joista löytyy enemmän tai vähemmän pakanallisiakin piirteitä.

Calton Hill

Aivan Edinburghin keskustan tuntumassa sijaitsee Calton Hill. Kyseinen kukkula on hyvin tunnettu joka kevät järjestettävästä Beltane-juhlasta, jossa on jopa 10 000 osallistujaa vuosittain. Mäelle on aikamoinen kiipeäminen muratin reunustamia kivisiä portaita, mutta matka on sen arvoinen pelkästään maisemien vuoksi. Calton Hilliltä näkee lähestulkoon koko kaupungin yli. Ylhäältä näkee häkellyttävän hyvin, miten vanha ja uusi on sulautunut yhteen kaupungissa.

Itse sain tuona päivänä muistutuksen siitä, että miten etäisyydet oikeasti hämärtyvät ylhäältä katsottuna. Tai no, jos rehellisiä ollaan, muistutus tuli vasta seuraavana päivänä mojovan jalkasäryn muodossa. Olin kävellyt toisella puolella vanhaa kaupunkia sijaitsevalta linnalta ensin Calton Hillille, kiivennyt lukuisat portaat ylös kun sain maisemia katsellessani vielä mielestäni aivan kuningasidean kiertää takaisin Arthur’s Seatin kautta. Se on myöskin aivan keskustan tuntumassa sijaitseva 250 m korkea sammunut tulivuori, mutta ei kuitenkaan aivan niin lähellä kuin mitä Calton Hilliltä näytti. Heh. En jaksanut enää monen tunnin raskaan kävelyn jälkeen kiivetä aivan sen huipulle, mutta reilusti yli puolenvälin kävin. Upeat maisemat oli sieltäkin. En suosittele tuota kiipeilyä kovasta korkean paikan kammosta kärsiville. Vaikka polku on helppokulkuinen ja suhteellisen leveä, se on hyvin jyrkän rinteen reunalla. Eikä siinä ole minkäänlaisia kaiteita. Voi tosissaan alkaa huimata jos ei tuollaisista paikoista pidä.

Rosslyn Chapel

Rosslyn Chapel sijaitsee noin puolen tunnin bussimatkan päässä Edinburghin keskustasta kaupungista etelään pienessä Rosslynin kylässä. Kyseinen paikka on suurelle maailmalle tullut tutuksi Dan Brownin Da Vinci Koodi- kirjan ja sen pohjalta kuvatun elokuvan myötä. Kirkko on kuitenkin ollut legendoissa jo paljon kauemmin. Siihen yhdistetään monenlaista tarinaa ja salaliittoteoriaakin liittyen temppeliritareihin ja vapaamuurareihin.

Pakanan näkökulmasta katsoen kirkosta löytyvät kaiverrukset, patsaat ja maalaukset ovat erityisen kiinnostavia. Ne nimittäin ovat isolta osalta kaikkea muuta kuin kristillisiä. Kirkon seinät ovat täynnä Green Man-kaiverruksia, heraldisia ruusuja, kelttiläisiä solmukuvioita ja erilaisia patsaita, joiden muodot ovat helposti yhdistettävissä tuttuihin mytologisiin hahmoihin. Esimerkiksi yhden pilarin yläosan hahmot on hyvin helppo tulkita pohjoismaisiksi. Onko siellä mm. Freya ja Odin, sitä ei tiedä enää kukaan varmaksi. Opas tiesi kylläkin kertoa, että merkittävä osa pyhimyksenkuvista ja selkeästi kristillisestä materiaalista olisi lisätty kirkkoon vasta jälkikäteen 1800-luvun lopussa kuningatar Victorian käskystä. Ehkä erikoisimmat ja melkoisen huomiota herättävät hahmot seinällä ovat erikoisissa asennoissa olevat enkelit. Näiden on tulkittu esittävän vapaamuurarien rituaaleissa käytettäviä asentoja. Kukaan ei tietääkseni valitettavasti ole vahvistanut todennettavasti tätä tietoa koska kyseinen rituaalimateriaali on vapaamuurareilla tiukan salaisuussäännön piirissä. No, tämähän tietysti osaltaan lisää kirkon mystisyyttä ja heittää sytytysnestettä teorioiden roviolle.

Vaikka paikka on nykyään täysi turistirysä kalliine pääsymaksuineen ja pitkine jonoineen amerikkalaisia, on se silti vierailemisen arvoinen paikka. Aikaa kannattaa varata reilusti, sillä pieniä yksityiskohtia ihmetellessä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Suosittelen myös opastetun kierroksen kuuntelemista jos paikan historia hiemankin enemmän kiinnostaa. Lisäksi opas esittelee kirkosta yksityiskohtia, jotka voivat jäädä itseltä vilinässä huomaamattakin.

Temppeliritareista, vapaamuurareista ja erilaisista salaliittoteorioista kiinnostuneille paikka kuuluu Britanniassa varmasti ihan kärkisijoille käymisen arvoisten vierailukohteiden listassa. Kuuluisin kirkkoon liitettävä legenda on varmasti Graalin maljaan liittyvä. Vuosisatoja on uskottu, että Rosslyn Chapel joko pitää sisällään legendaarisen Graalin Maljan tai ainakin vihjeet sen löytämiseksi. Vaikka paikka on tutkittu läpikotaisin, ei ole löytynyt niin maljaa kuin selkeitä vihjeitäkään. Runsas määrä innokkaita käy joka vuosi tutkimassa seinien kaiverruksia ja pilareita tavoitteenaan keksiä jotakin ratkaisevaa. Myös taiteesta ja arkkitehtuurista kiinnostuneille tuo paikka on vierailun arvoinen. Pakananäkökulmasta katsottuna vierailuun tuo omaa värikkyyttään runsas ei-kristillinen taide kirkossa.

Samassa yhteydessä olevasta matkamuistomyymälästä löytyy temppeliritarinallejen, vapaamuurarimukien ja erilaisten avaimenperien seasta iso kasa mielenkiintoisia kirjoja. Hyllyissä oli huomattava valikoima vapaamuurariliikettä, temppeliritareita ja kristinuskoa edeltävää Skotlantia käsitteleviä kirjoja. Valitettavasti myös hinnat ovat erikoisliikkeen tasoa.

Pentlands

Britannian nummet ovat edustaneet minulle pienestä asti jotain salaperäistä ja mystistä. Menninkäisten ja vanhan kansan hallitsemaa aluetta. Mielessä on ollut kovin romantisoitu mielikuva hämyisestä usvanhetkestä ruohikkoisilla kukkuloilla, mistään ei kuulu pienintäkään ihmisiin viittaavaa risahdusta ja jossa voi vähällä mielikuvituksella nähdä maahisen vilahtavan kivien lomassa. No, vaikka tuo mielikuva ei ihan vastannut todellisuutta usvan ja menninkäisten puuttuessa aurinkoisena kesäpäivänä, ei muutaman tunnin vaellus nummilla kauaskaan siitä jäänyt. Kesähelteessäkin tunnelma kiivetessä kanervikkoista rinnettä ylös lampaiden keskellä oli omaa luokkaansa. Niihin maisemiin olisi voinut hukata itsensä lopullisesti.

Lähimaisema ehti rinnettä kiivetessä muuttua lukuisia kertoja lyhyen matkan aikana. Rinteen juuri oli hyvin rehevää, pihlajia, angervoja ja vihreää pitkää heinikkoa. Puut varjostivat maisemaa. Hetkessä muuttui rinne kiviseksi ja vihertävä ruohikko vaihtui kirkkaan keltaisena kukkiviin korkeisiin piikkihernepensaisiin. Samaa tahtia vaihtuivat mielikuvat ja tunnelma nykyaikaisesta liikenteen vilinästä salaperäiseen vanhan kansan maailmaan, jossa aika kulkee eri tahtia kuin täällä autojen ja työkiireiden keskellä. Edessä oli aivan toisenlainen maailma etenkin kun pystyi sulkemaan mielestään pois alhaalla kulkevan vilkkaasti liikennöidyn tien äänet.

Piikkiherneiden jälkeen maisema muuttui taas hetkessä aivan toisenlaiseksi. Pään korkeudelle yltävä pensaikko vaihtui vihreään ruohomaahan missä lampaat laidunsivat. Aitojen yli kiipeämistä oli helpotettu tekemällä polkujen kohdille askelmat, jotka toimivat lähinnä tikkaiden tavoin. Tässä kohtaa oli entistä helpompi kuvitella olevansa toisessa maailmassa kun ei liikenteen ääni enää kuulunut ylös rinteelle. Kiurut ja rastaat vain pitivät omaa konserttiaan, niiden ääni oli paikoitellen korvia huumaava.

Kaikkein korkeimmalla olevalla osuudellani retkelläni maasto oli paikoitellen melkein kuin Lapista. Kivikkoa, jäkäliä ja kanervaa. Pariin otteeseen riekko säikäytti kunnolla lähtiessään pyrähtämään aivan jalan vierestä. Melkoinen potpotus kun lähti liikkeelle säikähtäessään. Oli kyllä hienoa löytää upeaa luontoa noin läheltä kohtuullisen suurta kaupunkia. Pentland Hills’ien alue on suojeltua ja vastaa lähinnä meillä olevia kansallispuistoa. Alueelle on mahdollista lähteä myös opastetulle vaellukselle. Yksin tuonne on kuitenkin myöskin hyvin helppo löytää. Itse kävin tuolla samalla kertaa kuin vierailin Rosslyn Chapelissa. Katselin kirkon suuntaan mennessä bussista, että missä kohtaa suurin piirtein kannattaisi jäädä bussista pois, että pääsee lyhyellä kävelyllä suoraan Pentlandin alueelle. Takaisin tullessa jäin sitten pois arviolta sopivassa paikassa kun kukkulat näyttivät olevan lähellä tietä. Ja hyvän paikan löysin ihan tuolla keinolla. Melkein pysäkin vierestä lähti polku rinnettä ylös, ei tarvinnut kuin muutaman sadan metrin kävelyn metsässä niin olinkin jo nummien alueella.

Suosittelen muuten varaamaan runsaasti juotavaa mukaan etenkin jos lähtee vaeltamaan kesäpäivänä. Rinne on todella jyrkkä ja kivikkoinen, paikoitellen hyvinkin raskas kiivetä. Kunnon jalkineet ovat tarpeen koska etenkin alas tullessa pito kivikossa lipsahtaa helposti. Jos todella pelkää kaatumista, tukikeppi ei välttämättä ole todellakaan pahitteeksi. Myös kompassi kuuluu suositeltaviin välineisiin kun tuonne lähtee. Ajantajun lisäksi myös ymmärrys sijainnista on helppo hukata erityisesti piikkihernepensaikossa ja sitten ylhäällä rinteillä missä etäisyydetkin hämärtyvät. Itse merkitsin muistiin, että missä ilmansuunnassa sijaitsi tie, minkä varrella jäin bussista pois. Sinne olisi eksymistilanteessa helppo löytää takaisin pelkän suunnan perusteella. Onneksi tällaiselle ei tarvetta kuitenkaan tuolla matkalla tullut vaan löysin takaisin helposti ihan samoja polkuja kuin mitä olin ylöskin kiivennyt.

Mystinen luontokokemus on kyllä helppo saada itselleen muutamassa tunnissakin tuolla alueella, suosittelen kaikille sellaista hakeville ja yleensäkin komeista maisemista nauttiville. Rinteeltä oli mielenkiintoista yrittää laskea esimerkiksi, että miten monta vanhaa linnaa oli yhdellä silmäyksellä nähtävissä ihan ilman kiikareitakin. Tai miten monta lammasta viereistä kukkulaa laidunsi. Hyvin meditatiivinen vaellus kaiken kaikkiaan.

Edinburghin vanha kaupunki

Vanha kaupunki kapeine kujineen ja kauniine kivitaloineen on äärimmäisen tunnelmallinen paikka, vaikkakin hyvin täynnä ihmisiä lähes jatkuvasti. Vähänkään hiljaisena hetkenä on helppo nähdä silmissään eri aikakausien haamujen kulkevan kivetyksellä omissa puuhissaan tietämättä mitään ympärillä vilistävistä turisteista ja ohi sujahtavista takseista. Säkkipillinsoittajia löytyy kutakuinkin joka kadunkulmasta, joten kyseisen soittimen ääntä on turha yrittää paeta.

Vanhan kaupungin niin sanotun pääkadun varsi on täynnä matkamuistomyymälöitä. Hämmästyttävää kyllä, niistäkin voi tehdä pakanallisia löytöjä. Hopeisia kelttikoruja on myynnissä suuressa osaa liikkeistä. Samoin löytää helposti erilaisia koriste-esineitä, miekkoja, tikareita ja maljoja. Jos rituaaliesineitä kaipaa ja massatuotantotavara kelpaa, niistäkin voi tehdä löytöjä kaiken muovisen sälän keskeltä.

Pääkadun alapäästä läheltä Arthur's Seatia sijaitsee Wyrd Shop. Sieltä löytyykin sitten jo erikoisempaa korua, rituaaliesineistöä, patsaita, kirjoja yms. Kyseessä on yksi Britannian tunnetuimmista okkulttikaupoista. Liike on pieni, mutta ansaitsee erityiskehut mukavasta tunnelmasta ja hyvästä palvelusta. Käymisen arvoinen paikka vaikka ei mitään tiettyä etsisikään. Ja tietääkseni nettikaupan kautta saa tilattua tavaraa niinkin, että voi sitten noutaa ne myymälästä mukaansa. Siellä kun on hyllyissä vain murto-osa siitä tavarasta mitä nettikaupan kautta on saatavilla.

Vanhassa kaupungissa oli tunnelma aivan omanlaisensa, siellä erityisesti todellakin tunsi olevan Skotlannissa ja keskellä kansaa, joka selkeästi oli ylpeitä juuristaan. Säkkipillit soivat ja mikä hämmästytti allekirjoittanutta, kilttiin pukeutuneita skotteja tuli kaduilla vastaan runsaasti. Olin siinä mielikuvassa, että ei kyseistä asua käytetä lainkaan jokapäiväisessä elämässä vaan vain juhlapäivinä. No, se mielikuva tuli todettua vääräksi, mikä oli oikein positiivinen yllätys. Edinburgh tuntui paljon skotlantilaisemmalta kaupungilta kuin vastakkaisella puolella saarta oleva kaupunki. Siellä kahvilassa istuessa katselin ympärilleni ja huomasin ajattelevani, että ei ympärilleen katselemalla voinut sanoa oliko Glasgowssa vaiko kenties peräti Tukholmassa tai Berliinissä. Edinburghissa pystyi uudemmankin kaupungin puolella pienellä vilkaisulla huomaamaan selvästi olevansa Skotlannissa. Mikä ei ole lainkaan huono asia.

Täytyy kyllä ihan rehellisesti sanoa, että vaikka oma käsitykseni Skotlannista on aina ollut melkoisen romanttisväritteinen ja karkkikuorrutteinen, niin Edinburgh ympäristöineen ainakaan ei pilannut niitä mielikuvia. Etenkin vanha kaupunki ja Pentlandin nummialue olivat juuri niin mystiikkaa ja menneitä aikoja huokuvia kuin olin mielessäni kuvitellutkin. Matka ei onneksi muodostunut vähimmissäkään määrin pettymykseksi vaikka pelottikin miten käy voimakkaiden ennakkomielikuvien kanssa. Suosittelen tuota seutua Skotlannista kaikille vanhasta Britanniasta, keskiajasta, komeista maisemista ja mystiikasta kiinnostuneille.

Marjis

Artikkeli on julkaistu Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 1/2007