![]() |
||
|
||
Kaupunkipakanasuunnistus 2010 Karmea vesisade. Omituiset kysymykset. Kolme joukkuetta. Näistä aineksista hölskyteltiin kasaan Lehto ry:n Kaupunkipakanasuunnistus 2010. Tapahtumassa mukana olivat myös Pakanaverkko ry ja Taivaannaula ry. Akilleen kantapäät -joukkueen ampaistua matkaan repesi taivas ärjymään vettä oikein toden teolla. Kaksi muuta joukkuetta ja kisan tuomari tiivistäytyivät tuuheiden hevoskastanjoiden alle sadetta pitämään. Samalla nähtiin omituista suunnistusvarustelua Tommin kaivaessa pilkkijakkaran esiin. Jakkaran muovisen suojan hän kiinnitti päähänsä ja kävi nauttimaan kaikessa rauhassa olutta. Paljonko maksaa tarot-tulkinta? Ensimmäisillä rasteilla oli tehtävänä etsiä tarottulkintoja, lampaita ja erilaisten tuotteiden hintoja reitin varrelta. Puutorille saapuessa joukkueiden tehtävänä oli paikallistaa laajalta torialueelta kyltti, jossa Kenaz-riimu osoitti kohti taivasta. Tarkkasilmäisimmät hoksasivat, että Kenazin muoto hahmottui pysäköintikyltissä P-kirjaimen yläpuolella. Torin laitamilta etsittiin myös skandinaavisen jumalan poikaa. Thorin pojan löysivätkin kaikki joukkueet. Herssu hevonen ja munakas Suurinta ihmetystä herätti pakanallisiin irc-kanaviin liittynyt tehtävärasti, jossa piti yhdistää #Lehto-kanavalla äänessä olevan Pronhaulbotin lempikäsitteitä toisiinsa. Rekku Hevonen -joukkueella oli tehtävässä yllättävä kotikenttäetu, sillä melkein kaikki joukkueen jäsenet harrastivat irkkaamista ja tunsivat Pronhaulin usein toitottamat termit varsin hyvin. Viimeisellä rastilla hypisteltiin
muovipussista löytyneitä kasvinosia ja pyrittiin aistinvaraisesti Kaikki palkittiin Palkintoja jaettiin kisassa niin runsaasti, että jokainen kilpailija sai omansa. Voittajajoukkue sai Lehdon 5 euron lahjakortit ja tuopilliset juomaa baarissa. Pakanaverkon palkintona arvottiin yksi 10 euron lahjakortti ja Vox Paganorum -lehtiä. Taivaannaulan palkintona oli kaunis tuohiroveellinen leivoksia. Lisäksi arvottiin Turun linnan Thorin vasara -riipus ja kolme suitsukepakettia. Suurmiittiin saapui lisää väkeä
ja vahvistusta saatiin aina Kuopiosta saakka, kun Vihreiden puoluekokouksen
pakanat liittyivät seuraan. Kiitos kaikille!
<< Seita Onlinen etusivulle
|
||