Lehto ry - Tervetuloa

Suviyöt: sisältä ulos ja pihoilta metsiin

Vanha kansa merkitsi kalenterisauvoihinsa ajankohdan, jolloin sisätöistä siirryttiin ulos, suviöinä. Kansanperinteessä puhutaan karjan ulospäästämiseen liittyvistä taioista, mutta nekin, joilla karjaa ei nykyisin enää ole, huomaavat kyllä selvästi elämänpiirin laajenemisen sisältä myös pihalle tai ainakin parvekkeelle kevään koittaessa.

Suviöiden ja suvipäivän viettäminen ei tarkoita varsinaisesti kesän alkua, vaikka niiden ristiriitaista nimitystä on usein joukolla pohdittukin jonkun toisen vuoden takatalvesta kärvistellessä metrisissä hangissa. Pohjoisemmassa Suomessa onkin mahdollista ja ehkä järkevääkin viettää suviöitä vasta vanhan ajanlaskun eli juliaanisen kalenterin mukaisella paikallaan – huhtikuun lopulla, 23.-25. tai 26. päivien öinä sen sijaan, että juhlisi niitä modernin kalenterin ”oikeana” ajankohtana 12.-14. huhtikuuta. Kaksi viikkoa antaa keväälle hiukan enemmän pelivaraa päästä töihin myös sisämaassa ja vaaroilla. Tuntureiden kevättä lienee viisasta odotella vielä helaan asti, mutta silloin onkin jo toden teolla kiire niin eläimillä kuin kasveillakin kiriä lyhyeen kesään kiinni.

Kevään riittejä räikät rämisten

Suviöihin liittyy paljon myös taianomaista tuntua. Kevät saapuu kuin kohisten, vaikka kohina on usein aika kirjaimellistakin kevätpurojen kuohuessa yli äyräidensä välillä tuntuu, että lintujen livertely suorastaan kuurouttaa korvat runsaudellaan hiljaisen talven jälkeen. Ihmisverikin tuntuu kuohuvan lämmöstä ja valosta. Yöt valkaistuvat, maa lämpenee ja kasvit vihertyvät. Taikoja tehdään myös pihapiirissä: suviöinä, kun elämä siirtyy sisältä ulos, on tärkeää myös karkottaa pahoja voimia ja miksei myös säikytellä pakkanenkin samalla nurkista pois.

Suviöihin ja helaan alun alkaen kuuluneita rituaaleja on siirtynyt pääsiäiselle, joka liikkuu kuunkiertojen mukaan maaliskuun kolmannelta viikolta aina huhtikuun lopulle – sitä vietetään kuukalenterin mukaisesti kevätpäiväntasauksen jälkeisenä täysikuuna, mutta kuitenkin sijoittuu usein hyvin likelle suviöitä. Toisin paikoin Suomea lankalauantaihin liitetään pahojen henkien ja trullien karkottaminen, mikä toisaalla taas kuuluu oleellisesti suviöihin, huutoöihin tai vasta helaan. Taloa, pihapiiriä tai kylää, myös laidunmaita on kierretty kelloja soitellen, torviin puhallellen, räikkiä ja pärriä pyörittäen ja muuten meluten, millä on karkotettu pahoja, mutta myös petoja, joiden pelättiin käyvän kevänälkäisinä karjan ja pikkupaimenten kimppuun.

Meillä kotonakin karkotetaan kaikenlaiset talven myötä nurkkiin ajautuneet käkkiäiset talon liepeiltä, puutarhasta ja lähimetsiköstä. Pieni tyttäreni sai kunnian toimia kulkusten kantajana ja ylpeänä täyttikin vastuutehtävän kiertäen taloa myötäpäivään helistellen hiukan vakavan oloisena. Ensimmäisenä suviöiden iltana haimme pajunoksia metsästä, koristeeksi ja pajupilliä varten. Metsässä huhuilimme ja viheltelimme, minä hiukan hiljempaa (josko satunnaiset koiranulkoiluttajat eivät säikähtäisi ihan niin kovasti) ja lapsi hyvin riemastuneena. Kutsuimme Tapiota, Mielikkiä, Tellervoa ja Tuulikkia pyytäen hyvää kevättä. Seuraavasta polunmutkasta hyppelikin meitä karkuun ehta metsäjänis – ehkä Tapio tosiaan antoi meille merkkinsä. Tyttäreni ainakin oli asiaankuuluvan kunnioittava ja ihmetyksissään näkemästämme, vaikka luontokappaleita pyörii nurkilla ketusta korppiin ihan arkenakin, taajamasta huolimatta. Palasimme hyvillä mielin kotipihaan, kilistelimme kulkusia ja korjasimme ulkona kuivuneet pyykitkin sisälle – siinäkin merkki ulos siirtymisestä, hyvin mundaani mutta oikein varma merkki keväästä.

Montako kevätmyrskyä ennen suviöitä?

Jouluksi tehty havuinen ovikoriste alkaa olla aikansa elänyt ja askartelenkin siihen uuden, keväisen, joka asetetaan paikalleen ensimmäisenä suvipäivänä eli 14. huhtikuuta. Näinä kolmena iltana on enemmänkin tarkoitus juhlistaa vuodenkierron merkkipaalua, joka täällä Pohjolassa tuntuu ehkä vielä kevätpäiväntasausta merkittävämmältä, alkaahan kevät toden teolla vasta huhtikuussa näkyä jokaiselle vähemmänkin luonnon kanssa tekemisissä olevalle. Onhan pieniä merkkejä keväästä ollut jo pitkin lopputalvea ja alkukevättä, mutta lumimyrskyjen ja kovien tuulten välissä ei ole monella riittänyt uskoa kevään tuloon. Itse pidän lukua kevätmyrskyistä – niitä tuntuu ainakin täällä päin tulevan vähintään kolme isoa, parikin vuorokautta puhaltavaa myräkkää, ennen kuin alkaa kunnolla lämmetä, ja jokaisena niistä on tullut vaaksankin verran lisää kosteaa, mutta myös nopeasti sulavaa lunta. Ehkä ensi keväänä sinäkin seuraat, montako myrskyä ehtii ennen suviöitä puhaltaa?

Suviöistä on tietysti luettu myös enteitä tulevan satovuoden varalle. Kylmät suviyöt tietävät neljääkymmentä hallayötä ennen lämpenemistä, lämpimät suviyöt taas saman verran suvea eli lämmintä. Karjan suojelemiseksi niitä on ennen laitumillelaskua ajettu savujen välistä, tulen ollessa luultavasti tehty pyhistä puista eli tässä tapauksessa lepästä tai katajasta. Niiden likellä on soitettu sarvia, tuohitorvia ja räikkiä ja karjaa on myös suojattu loitsuin tai harakoimalla eli useamman lapsen synnyttänyt emäntä on nostanut hameensa korviin karjaa päin ja sen on katsottu antavan suojan petoja ja metsänpeittoa vastaan kesän ajaksi. Hedelmällisyystaiat liittyvät helan ja ukonvakkojen lisäksi myös suviöihin. Viimeinen suviyö on samalla suven ensimmäinen yö ja näin ollen pyhäpäivä, jota on juhlistettu ryypyin ja nuorison iloittelulla. ”Ikkunat auki ja kevät sisälle! Hus möröt metsään!”

Huutoyöt ja kodinhaltijan päivä

Suviöistä keskimmäinen, 13. päivän yö, on samalla myös ensimmäinen kahdesta huutoyöstä, jolloin paimenet soittelivat torvillaan ja melusivat susia pois metsälaitumilta. Nuorison tiedetään myös kierrelleen meluamassa, petojen ja öttiäisten karkottamiseksi. Kotoakin voi häätää ei-toivotut vierailijat suviöinä kelloja soittelemalla, mutta naapurit kannattaa ottaa huomioon kohteliaasti, ettei itse tule myöhemmin häädetyksi. Ainakin Kymenlaaksossa kierrellään yhä edelleen maalaiskylissä ”soittelemassa” lankalauantaina ja varmaan kierrokselle pääsee kysymällä mukaankin, mutta kannattanee varoa, ettei tule samalla kastelluksi, koska veden heittäminen melskaajien päälle kuuluu myös perinteeseen. Se kyllä tietää onnea, mutta todennäköisesti huhtikuun kylminä öinä myös kevätflunssaa.

Toinen huutoyö on vanhana Jyrin päivänä, 23. huhtikuuta. Jyri eli Gregorius, myös pyhä Yrjö eli Yrjänä, oli petojen tappaja ja heikkojen suojelija. Hänen muistopäivänsä katolisessa mutta myös ortodoksisessa perinteessä liittyy susien karkottamiseen laidunmailta, joita metsätkin vielä 1900-luvun alkuun asti olivat. Jyrin yönäkin soiteltiin torvia ja räikkiä ja meluttiin huutaen ”Pistä Jyrki hurttas kii” eli sudet liekaan, ”Pistä piskis kii suviöistä talviöihin, kun minun karjani kulkee kankaita, kulje sinä korpimaita, kun minä kuljen korpimaita, kulje sinä kankaita!” Yrjön päivänä laskettiin karja metsään ensimmäistä kertaa, ainakin etelässä. Myös Jyrin päivänä ovat lapset juosseet pitkin metsiä ja niittyjä lehmänkellot käsissä ja kaulassa, mikä voisi varmaan olla nykylapsistakin hauskaa. Muitakin karjan suojelukseen tehtyjä taikoja on laadittu, ja vaikka sää olisi ollutkin liian kylmä karjan ulospäästämiseen, on tehty ainakin rituaalinen karjanpäästö merkkipäivän kunniaksi.

Jyrin päivä on myös kodinhaltijan päivä. Silloin oli tapana kunnioittaa kodinhaltijaa pitämällä mahdollisimman vähän ääntä – meluamisen kotipiirissä uskottiin myös tuovan ukkosen peltoja lakoamaan kesällä. Kodinhaltijalle annettiin uhrijuomaa ja leipää, Satakunnassa perhe taas jakoi pöydässä jouluksi leivotun kylvöleivän. Kyntötyöt aloitettiin Lounais-Suomessa usein jo Jyrin päivänä, kun pellot olivat tarpeeksi kuivat ja maa lämmennyt. Yrjönpäivän eli Jyrkin päivän sää ennusti koko loppukevään säitä ja kesääkin – lämmin Jyri tarkoitti lämmintä kesää, kylmä Jyrki taas sateista hallakesää. Jyrin päivän voisikin nykysuomenuskoisen kalenterissa merkitä Tontun päiväksi, jolloin kodinhaltijaa muistetaan ja kiitetään siitä, että talven aikana on oltu turvassa ja suojassa kodin sisällä ja nyt kesäaikana taas haltija suojaa eläimiä, kasvimaata ja pihoilla ja metsissä juoksevia lapsia. Älä siis sinäkään unohda kodinhaltijaasi, sellainen on paitsi maatilalla ja omakotitalossa, myös jokaisessa kerrostalossa ja opiskelija-asunnossakin!

Kirjoittanut:
Kati

Lue lisää aiheesta:
Taivaannaulan blogi: Ajastaika I
Taivaannaulan blogi: Ajastaika II
Christfried Ganander, Mythogia Fennica
Juha Nirkko (toim.), Juhannus ajallaan. Juhlia vapusta kekriin
Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri
Toivo Vuorela, Kansatieteen sanasto
Julius Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus
Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto
SKS, Vanhat merkkipäivät
Silja Ahlsved, Ajastaika – Tietoja, muistoja, uskomuksia
Martti Haavio, Suomalainen mytologia
Uno Harva, Suomalaisten muinaisusko

<< Uskontoja ja filosofiaa
<<
Artikkelivalikko


Liity jäseneksi Lehtoon


 

Lehto ry - Etusivu In English Lehto ry Lehto ry Facebookissa Etusivu Lehto Uskonnot Tapahtumat Seita-lehti Verkkokauppa Yhteystiedot Seita-lehti Seita-lehden artikkelit verkossa Osta irtonumeroita Mainosta lehden sivuilla Vuosikerrat Mediakortti