yläbanneri
navigointi
 


Lehdon syysleiri 2009

Lehdon syysleiri on 23.-25.10. Antaverkassa Ylöjärvellä. Leirikirjeen ja saapumisohjeet saat ilmoittautumisen jälkeen sähköpostiisi ennen leiriä. Kimppakyydeistä voi sopia jäsenlistalla. Leiri on edellisvuoden tavoin lapsiystävällinen. Lapsille on omaa ohjelmaa ja vanhemmilla tilaisuus hengähtää muun toiminnan parissa.

Mitä siellä leirillä tehdään?

Perjantaina saavutaan iltapäivästä alkaen leiripaikalle. Ensimmäisenä iltana tutustutaan, rentoudutaan ja viritellään shamaanirumpuja pihan kodassa nuotion loimussa. Saapua voi klo 17 alkaen.

Lauantaina illalla on suuri kekrijuhla ja pidot! Juhla sisältää myös rituaalinäytelmän. Aamupäivällä on työpajoja, joissa valmistellaan pääasiassa eri teemoilla ja jipoilla illan juhlaa. Pidoissa mässäillään yhteisen pöydän ääressä niin, että napa rutisee. Kun herrasväellä on tyytyväinen olo, lämmitellään sauna. Yön selkään rummun paukuttajat vetäytyvät kotaan rummutuksen ja tarinankerronnan äärelle. Innokkaimmat saavat valvoa vaikka aamuun asti.

Sunnuntaina on aamuvarhaisella mahdollisuus osallistua opastettuun sieniretkeen. Muutakin ohjelmaa voi olla tarjolla ennen loppusiivousta ja kotiutumista, joka tapahtuu klo 13 mennessä.

Mitä se maksaa?

- Lehdon jäsenet 20 euroa
- Ei-jäsenet 30 euroa
- Alle 12-vuotiaat 10 euroa
- Pihamajoitus omalla teltalla 10 euroa
- Isin tai äidin sängyssä nukkuvat pienokaiset ilmaiseksi.

Ruokailut ja juomat

Yhdistys tarjoaa aamupalaa ja muuta pientä purtavaa. Varaudu kuitenkin omin eväin. Lauantain pidot toimivat nyyttäriperiaatteella, joten varaa sinne mukaan syötävää yhteiseen pöytään. Ota mukaan lappu, johon olet merkinnyt mitä ruoka sisältää, esim. ”vegaaninen” tai ”poronkäristys, sisältää sipulia ja pippuria”. Leiripaikan säännöt kieltävät alkoholin nauttimisen.

Miten ilmoittaudutaan?

Ilmoittaudu sähköpostitse Santerille 19.10. mennessä osoitteeseen santerihumina(a)gmail.com

Ilmoita saapuvien aikuisten nimet, mukana mahdollisesti saapuvien lasten nimet, iät ja sänkypaikan tarve, jotta pystymme suunnittelemaan majoitusta hyvissä ajoin etukäteen. Kerro myös erityisruokavalioista.

Tervetuloa!

 


alabanneri