![]() |
||
|
||
Yrttipussukka tyynyn alle Yrttejä on käytetty unirohtona ja unenlaadun muokkaajana vuosituhansia. Ompele kankaasta pieni pussukka, jonka sisälle laitat vanua ja kuivattuja yrttejä. Pussukka asetetaan tyynyn alle yön ajaksi. Yrttejä kannattaa laittaa paria kolmea erilaista, jotta tuoksusta tulee harmoninen. Perinteinen unirohto laventeli toimii myös yksinään. Ellei pussukan ompelu suju, hanki kankainen vetoketjullinen kukkaro ja sujauta vanutäyte ja yrtit sinne. Tässä jutussa esitellyt yrtit on tarkoitettu ulkoiseen käyttöön, ei syötäväksi tai juotavaksi. Allergisen on syytä välttää pujoa ja kamomillaa. Unettomuuden hoitoon Rauhalliset unet Eloisat unet Painajaisia estämään Unien muistamiseen Laventelin ja narsissin eteerisiä öljyjä voi tiputtaa yrttien lisäksi pussukkaan tuomaan tuoksua. Kansanperinnettä Maarianverijuuren (Agromonia) on uskottu tuovan suorastaan maagisen syvän unen. Kun yrtin sujauttaa tyynyn alle, vaipuu nukkuja niin syvään uneen, ettei hän herää ennen kuin yrtti otetaan pois. Jos puutarhasta löytyy seitsenlehtinen hanhikki, kannattaa sekin laittaa tyynyn alle. Yöllä unessa näyttäytyy hyvällä onnella tuleva rakastaja tai puoliso. Lähteet: |
||