Luonnonuskonnot ovat elämää juhlistavia, omaan kokemukseen perustuvia uskontoja ja elämäntapoja. Suurimpana yhteisenä tekijänä eri luonnonuskonnoilla on kunnioitus luontoa ja sen kiertokulkua kohtaan. Luonnonuskonnoissa ihminen nähdään osana tätä loppumatonta kiertokulkua; ei erillisenä, ylempänä tai alempana. Luonnonuskonnoille on ominaista pyrkimys tasapainoon.

Jumaluuskäsitys vaihtelee voimakkaasti perinteestä toiseen, yleisimpänä kuitenkin lienee panteismi, koko universumin pitäminen pyhänä. Toisena vallitsevana näkökulmana on animismi, usko siihen, että kaikella (myös kivet ja puut) on oma sielunsa. Ja kolmantena polyteismi, usko siihen, että jumaluudella on useat eri kasvot tai että on useita eri jumaluuksia, jotka edustavat luonnon ja elämän eri puolia, yhtälailla feminiinisiä kuin maskuliinisiakin. Näkökulmia on yhtä monta kuin luonnonuskontojen harjoittajiakin. Suurin osa luonnonuskonnoista pohjautuu vanhoihin, esikristillisiin uskontoihin kansanperinteen ja/tai rekonstruktion kautta.

Luonnonuskonnoiksi voidaan luokitella esim. asatru, wicca, maakeskeinen uuspakanuus, Gaia-henkisyys, muinaissuomalaisen tai-eurooppalaisen uskonnon harjoittaminen; esim. druidismi ja uus-samanismi.

Lue luonnonuskontojen maailmankuvasta ja asemasta Suomessa Thuleian tupa -sivustolta

Kirjallisuutta yleisesti uuspakanuudesta

Adler, Margot: Drawing Down the Moon: Witches, Druids, Goddess Worshippers and Other Pagans in America Today (melko vanha yleiskuvaus uuspakanuuden kehittymisestä ja kirjosta 1900-luvulla)

Harvey, Graham: Listening People, Speaking Earth (uudempi yleiskuvaus)

Hutton, Ronald: The Triumph of the Moon (tutustu myös kirjailijan muihin teoksiin)

http://www.sacred-texts.com (sisältää tekstiversioina muiden muassa sellaisia wiccan syntyyn vaikuttaneita tekstejä kuin Charles Lelandin Aradia, Margaret Murrayn God of the Witches ja erään version Gerald Gardnerin Book of Shadowsista)