Wicca on uuspakanallinen luonnonuskonto.

Sanan "wicca" etymologiaa ei tiedetä, mutta on esitetty että sanan juurena olisivat anglosaksin "weik" tai "wic", jotka olisivat tarkoittaneet uskontoa, magiaa, viisautta tai taivuttamista/kääntämistä. Muita usein käytettyjä nimityksiä ovat noituus, uusnoituus ja vanha uskonto. Kaikki noidat tai uusnoidat eivät ole wiccoja, ja jotkut wiccat eivät halua itseään nimitettävän noidiksi.

Wiccan historiaa

Wiccan alkuperästä on monia käsityksiä, mm.

Käsitys siitä, että nykywicca on noitavainoista jäljelle jäänyt jatkumo jopa kivikauden aikaisista uskonnoista, jotka olisivat olleet hedelmällisyyden Jumalattaren ja metsästyksen Jumalan palvontaa.

Käsitys siitä, että wicca on eurooppalaisen noituustradition perheissä säilynyt jälkeläinen, ja tämä noituustraditio olisi ollut Euroopan vanha, esikristillinen uskonto.

Käsitys siitä, että Gerald Gardner kokosi wiccan Margaret Murrayn, Charles Lelandin, Golden Dawnin ja muiden lähteiden pohjalta yhteistyössä Doreen Valienten ja muiden kanssa 1939 alkaen. Näistä viimeinen lienee lähinnä totuutta.

1900-luvun alussa tärkeitä wiccan syntyyn vaikuttaneita ihmisiä olivat seuraavat henkilöt:

Egyptologi ja antropologi Margaret Murray, joka kirjoitti kirjat "The Witch Cult In Western Europe" (1921) ja "The God of the Witches" (1933). Murray loi teorian noituudesta vanhan eurooppalaisen uskonnon jäänteenä. Murrayn työtä pidetään nykyään erittäin kiistanalaisena.

Charles G. Leland, joka julkaisi teoksessaan "Aradia, or the Gospel of the Witches" (1899) kuvauksen Italiassa säilyneestä Dianaa ja hänen messiastytärtään Aradiaa palvovien noitien kultista. Kirja on julkaistu suomennettuna nimellä Aradia eli noitaevankeliumi (Voimasana 2005).

Gerald B. Gardner, joka väitti, että hänet oli initioitu Englannissa säilyneeseen coveniin 1939. Gardner julkaisi ennen Englannin noituuslakien purkamista (1951) salanimellä kirjan "High Magic's Aid", ja myöhemmin kirjat "Witchcraft Today" sekä "The Meaning of Witchcraft". Gardner kirjoitti Doreen Valienten avustuksella vanhojen rituaalien kappaleiden ja muiden tekstien (mm. Golden Dawn, Aleister Crowley) pohjalta rituaali-ja muut tekstit pyrkiessään luomaan toimivan, kokonaisen tradition.

Wicca on kokenut suuria muutoksia 60-luvulta lähtien, ja monien nykytraditioiden rituaalit ja lähestymistavat eroavat suuresti Gardnerin "alkuperäisestä" wiccasta. Suurimpina vaikuttajina (yhdessä ja erikseen) voidaan pitää seuraavia:

Uskontotieteen edistysaskeleet Euroopan vanhojen uskontojen kartoittamisessa ja tämän tutkimuksen inspiroimat rekonstruktiot.

Naisliikkeen voimakas vaikutus 70-luvulta lähtien, Tasa-arvon (uudelleen) rakentaminen ja yhteiskunnan sukupuolistereotypioiden haastaminen vanhojen jumalatarten, jumalten ja esipatriarkaalisten yhteiskuntien inspiroimina.

Ekologinen ajattelu ja luonnonmukainen elintapa. Gaia-teoria, jonka mukaan koko maailmankaikkeus on yhteenkietoutunut verkkomainen kokonaisuus, jossa kaikki osaset ovat yhtä merkittäviä. Joillain, mutta ei kaikilla, wiccoilla luonnon pyhänä pitäminen merkitsee myös vaikuttamista luonnonsuojelun ja kestävän kehityksenpuolesta poliittisella toiminnalla ja/tai kulutustottumuksilla.

Wiccan peruspiirteitä

Kuten useimmissa uuspakanallisissa uskonnoissa, myös wiccassa pidetään luontoa pyhänä ja Jumaluutta luonnossa läsnäolevana. Tämä käsitys pohjautuu Euroopan ei-kristillisiin ja esikristillisiin uskontoihin. Melko yleisesti voidaan sanoa wiccoille olevan yhteistä mm. seuraavat seikat:

• Positiivinen suhde luontoon pyhänä
• Ihminen koetaan osana luontoa, ei ylempänä eikä alempana
• Naisten asema tasa-arvoisina tai johtavina papittarina
• Oman kokemuksen korostaminen
• Muiden uskontojen suvaitseminen
• Kaikenlaisen käännyttämisen pitäminen epäsuotavana
• Seksuaalisuus ja ruumiillisuus hyvinä ja pyhinä asioina
• Henkilökohtainen yhteys Jumaluuteen
• Kaikilla mahdollisuus toimia pappina/papittarena
• Elementtisymboliikan käyttö (ilma, tuli, vesi, maa, henki)

Erilaiset covenrakenteet

Wiccaa harjoittavat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, eklektikoihin ja traditionalisteihin. Eklektikolla tarkoitetaan omaa henkilökohtaista polkuaan eri lähteistä yhteen sovittaen luovaa wiccaa. Traditionalistit ovat jonkin tradition jäseniä, ja noudattavat sen tapoja vaihtelevassa määrin. Tänä päivänä enemmistö Suomen wiccoista on eklektikkoja ja harjoittaa uskontoaan yksin.

Wiccaan liittyy luonnon syklien juhlistaminen ja niihin liittyvät rituaalit. Yleensä huomioidaan vuoden jakautuminen kahdeksaan ns. aurinkopyhään, sekä kuun vaiheet (täydet kuut ja/tai uudet kuut).

Aurinkopyhät ovat:

31.10. Samhain (kelttil.), kekri: uuden vuoden alku, viimeinen kolmesta sadonkorjuujuhlasta. Kuolleiden juhla.

21.-22.12. Yule, joulu, talvipäivänseisaus: valon ja kevään toivon juhla, vuoden pisin yö.

1.-2.2. Imbolc (kelttil.), Brighidt, kyntteli: ensimmäinen kevään tulon juhla.

19.-21.3. Ostara, kevätpäiväntasaus: toinen kevään tulon juhla.

1.5. Beltaine (kelttil.), toukoyö, vappu: kolmas kevään tulon juhla.

20.-22.6. Litha (kelttil.), kesäpäivänseisaus: vuoden pisin päivä.

1.-2.8. Lughnasadh (kelttil.), elojuhla: ensimmäinen sadonkorjuu.

22.-23.9. Mabon (kelttil.), syyspäiväntasaus: toinen sadonkorjuu.

Wiccan liturgia ei ole yhtenäinen, mutta monet teemat ovat yleisessä käytössä; näitä ovat mm. kehän luominen, elementtien kutsu, ns. Charge of the Goddess, tietyt myytit (esim. Jumalattaren matka kuolleiden maailmaan) sekä sanonnat. Yhtä kaikille yhteistä pyhää kirjaa ei ole. Ns. Varjojen Kirja on yksittäisen wiccan luoma kokoelma hänelle tärkeitä tekstejä, tai ryhmän, covenin taikka tradition jäsenille yhteinen.

Covenilla tarkoitetaan ryhmää wiccoja, jotka harjoittavat uskontoa yhdessä. Coven voi olla hyvinkin muodollinen, valikoiva ja suljettu rakenne, jossa pyritään "täydellisen rakkauden ja luottamuksen" ihanteeseen, tai vapaampi jäsenten mieltymysten ja tradition mukaan. Avoimissa ryhmissä, joiden tarkoitus ja rakenne vaihtelee suuresti, ryhmästä saatetaan käyttää muita nimityksiä, kuten noitapiiri tai piiri.

Wiccan teo/tealogia
(Teologia = oppi jumalasta, tealogia = oppi jumalattaresta.)

Jotkut wiccat keskittyvät tiettyyn/tiettyihin yksittäisiin jumaluuksiin tai jumalperheisiin uskonnonharjoituksessaan, jotkut keskittyvät eri jumaluuksiin tilanteen mukaan, ja toisaalta on wiccoja, joilla on monoteistinen tai ateistinen (personoimaton elämänvoima) uskonnonharjoitus. Panteismi, käsitys siitä että kaikki on jumaluuden/jumaluuksien osaa, on myös yleinen. Jotkut näkevät jumaluuden ihmisen ymmärtämättömissä olevana mysteerinä, ja Jumalatar ja Jumala ovat ihmiselle käsitettäviksi tehtyjä symboleja, helpommin samaistuttavissa olevia osia.

Suuri osa wiccoista kunnioittaa uskonnonharjoituksessaan Suurta Jumalatarta, ja monet myös hänen puolisoaan Metsän Herraa/Sarvipäätä. Tämä näkemys perustuu käsitykseen kahdesta toisiaan tukevasta ja täydentävästä polariteetista, eikä ole jako hyvä-paha-akselilla.

Jumalattareen ja Jumalaan voidaan liittää aspekteja ja käsiteryppäitä: esim. Jumalattaren yhteys maahan ja hedelmällisyyteen; Äiti Maa, tai yhteys kuuhun ja veteen: intuitioon ja henkiseen luovuuteen. Jumala yhdistetään usein metsään, villieläimiin, aurinkoon (Metsän Herra, Sarvipää, aurinkopoika, Apollo/Helios/Ra). Jumaluuksista voidaan myös käyttää esim. antiikin Kreikan, Rooman, Egyptin tai muiden alueiden mytologioiden mukaisia nimiä. On myös traditioita joiden uskonnonharjoitus keskittyy pelkästään Jumalattareen (esim. jotkut diaanisen wiccan suuntaukset).


Yhteisiä teemoja ovat esimerkiksi:

Jumalatar Sarvipään/Metsän Herran äitinä ja puolisona

Jumalan kuolema ja syntymä vuoden kierron edetessä

Jumalattaren matka kuolleiden maahan

Jumaluuden kokeminen immanenttina eli kaikessa läsnäolevana: luonnossa, ihmisissä ja vuoden kierrossa

Maapallon, tämän elämän ja maailman arvostaminen

Syklinen muutos eroottisena elämän, kuoleman ja jälleensyntymän tanssina on suosittu teema wiccan symboliikassa, rituaaleissa ja liturgiassa.

Pyhien tekstien itsensä tai niiden tulkinnan merkitystä ei painoteta, tärkeämpää on oma kokemus.

Vaikka monet wiccat uskovat reinkarnaatioon jossakin muodossa, ei siihen liity wiccassa buddhalaistyylistä pyrkimystä päästä pois elämien jatkumosta.

Wiccat eivät yleensä pidä wiccan luokittelusta new ageen, koska wiccassa arvostetaan sekä elämän valoisia että synkkiä aspekteja. Wiccaan liittyy tee-se-itse-ajattelu: oman polun luominen, ja epäluottamus guruja ja hengellisyyden kaupallistamista kohtaan.

Wiccan etiikka

Wiccassa ei ole yleisiä käskyjä tai sääntöjä sinänsä, lukuun ottamatta mahdollisia traditioiden sisäisiä esim. käyttäytymistä tai rituaaleja koskevia sääntöjä.

Ns. Wiccan Ohjeen (Wiccan Rede) sekä kolminkertaisuuden lain voidaan sanoa tiivistävän wiccan etiikan.

Wiccan ohje kuuluu "tee mitä tahdot, mutta älä vahingoita". Kolminkertaisuuden lain mukaan kaikki ihmisen teot palaavat hänelle takaisin moninkertaisina maailman vuorovaikutteisuuden seurauksena.

Rituaalit

Wiccaan yleisesti liittyy myös rituaalinen puoli. Rituaaleja tehdään juhlapyhien (aurinko- ja kuupyhät) ja osallistujien elämänvaiheiden (esim. lapsen syntymä, rakkaussuhteen vahvistaminen, uuteen kotiin muuttaminen jne.) juhlistamiseksi, sekä esim. parantamiseen tai muihin vastaaviin. Yleensä wiccan rituaali sisältää esimerkiksi kehän (pyhitetyn rituaalitilan) luomisen, Jumaluuden/Jumaluuksien invokaation eli kutsumisen olemaan läsnä rituaalissa, sekä mm. tanssimista, laulamista, ruoan ja juoman nauttimista, sekä lopuksi kehän sulkemisen kiitoksineen.

Yleisiä rituaalivälineitä ovat athame (rituaaliveitsi) ja malja. Rituaaleissa voidaan käyttää myös mm. kelloa, luutaa, kynttilöitä, patoja, rumpuja, suitsuketta, rituaalikoruja, patsaita, miekkaa, sauvoja tai muita esineitä. Työkalujen symbolinen merkitys vaihtelee wiccan harjoittajan ja tradition mukaan. Athamea ja miekkaa käytetään vain symbolisesti, energiatyöskentelyyn. Niiden katsotaan jopa menettävän voimansa, jos niillä vahingoitetaan elävää olentoa.

Wiccaan mysteeriuskontona liittyy usein ns. dedikaatio- eli omistautumisrituaali, jonka wicca voi tehdä päättäessään alkaa harjoittaa wiccaa uskontonaan. Rituaalin sisältö riippuu traditiosta tai yksinään harjoittavilla omista mieltymyksistä, ja usein sitä edeltää vuoden ja yhden päivän opiskeluaika.

Wiccaan liittyy lisäksi initiaatiorituaaleja, jotka edellyttävät tiettyjen asioiden läpikäymistä. Nämä rituaalit littyvät mysteerien kohtaamiseen sekä henkiseen kasvuun wiccana. Ne voivat liittyä myös tradition jäseneksi ottamiseen tai wiccan aseman muuttumiseen covenissa, tai osoituksena kehityksestä (kokemus, osaaminen, kyvyt) papittarena tai pappina.

Esimerkkejä traditioista

Gardnerilainen traditio: Gerald B. Gardnerin tunnetuksi tekemä traditio, ensimmäinen wiccaksi kutsuttu.

Aleksandrialainen traditio: Alex Sandersin gardnerilaisuuteen perustuva traditio: enemmän seremoniallisuutta ja avoimempi kuin gardnerilainen.

Seax Wica, amerikkalaisen Raymond Bucklandin luoma traditio, 1970- luvulta alkaen.

Feri: Victor ja Cora Andersonin luoma traditio.

Reclaiming: Amerikan länsirannikolta alkanut eklektinen traditio, jossa painotetaan tasa-arvoa ja yhteiskunnallisen aktivismin (mm. luonnonsuojelu, väkivallattomuus) tärkeyttä. Reclaimingin tunnetuin edustaja on Starhawk.

Diaaninen wicca: feministinen ainoastaan Jumalattareen keskittynyt traditio perustuen mm. Zsuzanna Budapestin kirjoituksiin. Pääpaino on spontaanissa luovuudessa ja naiseuden voimassa.

School of Wicca: Gavin ja Yvonne Frostin luoma monoteistinen traditio.

Perhetraditiot: suvun sisällä sukupolvelta toiselle siirtyvä rituaali- yms. perinne. Jotkut näistä ovat wiccaa, jotkut sitä vanhempia.

Tässä on vain muutamia. Periaatteessa jokainen coven voi niin halutessaan luoda oman tradition. Toisaalta monet harjoittavat wiccaa yksinään, joko jonkin tradition mukaan tai luoden omaa uskonnonharjoitustaan eri palasista yhteen liittäen (eklektikot).

Lähteitä:

Alt.religion.wicca-uutisryhmän FAQ

US Chaplain's Handbook (USA:n armeijapastorin käsikirja, wiccaa koskeva luku)

Sohlberg, Jussi: Magian harjoittaminen uusnoituudessa, Pro gradu - tutkielma, 1996, Helsingin yliopisto, Uskontotieteen laitos, teologisen tiedekunnan kirjasto. (Eräs sähköinen versio)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivut muista uskonnoista,
"Länsimainen uuspakanuus" (sisältää osuuden wiccasta)

Viskari, Eija: Englantilainen uusnoituus - taustaa, kehitysvaiheita ja peruspiirteitä. 1990, Uskontotieteen pro gradu-tutkielma. Turun yliopisto: Kulttuurien tutkimuksen laitoksen kirjasto.

Kirjallisuutta:

Anderson, Victor: Thorns of the Blood Rose (Feri-runoutta)

Anderson, Victor: Etheric Anatomy: The Three Selves and Astral Travel (Feri-traditio)

Anderson, Cora: Fifty years in the Feri tradition (Feri-traditio)

Beth, Rae: Wiccan Path (eklektistä wiccaa)

Buckland, Raymond: Complete Book of Witchcraft (yleiswiccaa),
The Tree (Seax Wicca)

Coyle, T. Thorn: Evolutionary Witchcraft (Feri-traditio)

Crowley, Vivianne: Wicca - the Old Religion in the New Millennium (gardnerilaisen ylipapittaren kuvaus wiccasta)

Cuhulain, Kerr: The Law Enforcement Guide to Wicca (amerikkalaisille poliiseille ja lakimiehille tarkoitettu teksti)

Farrar, Janet & Stewart: The Witches' Bible, The Witches' Goddess, The Witches' God (aleksandrialaisen tradition kuvausta)

Gardner, Gerald B.: High Magic's Aid, Witchcraft Today, the Meaning of Witchcraft

Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?

Hutton, Ronald: The Triumph of the Moon - a History of Modern Pagan Witchcraft (1999) (uusin, varsin hyväksi kehuttu historia-analyysi)

Leland, Charles: Aradia, or the Gospel of The Witches

Ryall, Rhiannon: West Country Wicca (perhetradition kuvausta)

Starhawk: The Spiral Dance (eklektistä wiccaa, Reclaiming/Feri), Dreaming the Dark (immanentti maailmankuva)

Valiente, Doreen: The Rebirth of Witchcraft, An ABC of Witchcraft