Lehdon eettinen näkemys kulttuurisesta omimisesta

Uusissa uskonnollisissa liikkeissä (mukaan lukien uuspakanuus ja New Age) on ollut vallalla kolonialismiin pohjaava näkemys eklektisyydestä, eli siitä että mistä tahansa eri uskonnoista ja perinteistä voi vapaasti napsia elementtejä omaan käyttöönsä. Nykyään tietoisuus kulttuurisesta omimisesta on kuitenkin lisääntynyt ja myös pakanayhdistysten tulee ottaa kantaa asiaan.

Kulttuurinen omiminen tarkoittaa valtakulttuuriin nähden alisteisessa asemassa olevan vähemmistökulttuurin perinteiden hyödyntämistä halventavalla tai kulttuurista yhteyttä ymmärtämättömällä tavalla vastoin kyseisen kulttuurin arvoja ja suostumusta.

Kaikki kiinnostus muihin kulttuureihin, kulttuuri-ilmiöiden lainaaminen ja perinteiden sulautuminen yhteen ei ole kulttuurista omimista, vaan osa on perinteen normaalia elämää. Jokaisen ihmisen suhde perinteeseen, uskomuksiin ja maailmankuvaan rakentuu yksilöllisesti oman identiteetin mukaan. Suhde elämänvoimaan ja jumaluuksiin voi saada vaikutteita oman kulttuurin perinteen lisäksi myös muista kulttuureista esimerkiksi lähialueiden kansanperinteestä. Kulttuurit ja perinteet sekoittuvat ja muovautuvat luonnollisesti, ja globaalissa maailmassa vaikutteita tulee monesta eri suunnasta niin valtauskonnoista kuin kansanuskostakin.   Kaikki perinteet eivät ole suljettuja tietyn kulttuurin tai vähemmistön edustajille, mutta osa on. Kulttuurisessa omimisessa määrittelevä tekijä on aina valtasuhde etuoikeutetun enemmistön ja syrjityn vähemmistön välillä.

Lehto ry. toivoo, että luonnon ja perinteiden kunnioitus kohdistuu myös suljettujen traditioiden ja niitä harjoittavien ihmisten kunnioittamiseen. Alkuperäiskansojen riisto ja heidän perinteillään rahastaminen ei ole Lehto ry.n hengen mukaista. Kulttuuriseen omimiseen liittyvät kysymykset eivät kuitenkaan aina ole helppoja ja suoraviivaisia ja ne voivat herättää vahvoja tunteita. Kehotamme ihmisiä avoimeen, kunnioittavaan ja myötätuntoiseen keskusteluun aiheesta. Jos kiinnostut jostain perinteestä tai uskonnosta, kannattaa ottaa selvää onko se suljettu vai avoin perinne.

Lyhyt lista suljetuista ja avoimista traditioista:

• Suljettuja kulttuureja ja uskontoja:

  • Amerikan alkuperäiskansojen perinteet
  • Afrikkalaisiin perinteisiin pohjaavat traditiot
  • Saamelainen perinne
  • Sikhiläisyys
  • Hoodoo
  • Voodoo
  • Haitilainen Vodou
  • Polyneesian uskonnolliset perinteet (sisältäen hawaiilaisen kansanuskon)
  • Rastafari
  • Alkuperäiskansojen uskonnot mukaanlukien Etelä- ja Väli-Amerikan alkuperäiskansat, kuten mayat, atsteekit

• Osittain avoimet tai initiaation kautta harjoitettavat uskonnot:

  • traditionaalinen Wicca (Gardnerilainen, Alexandriaaninen yms.)
  • Santería

• Hindulaisuus
• Juutalaisuus
• Buddhalaisuus
• Shintolaisuus

• Avoimet perinteet ja uskonnot:

  • Pakanuus kattoterminä
    • Helleeninen (Antiikin Kreikan perinteistä ammentava)
    • Kemetismi (Muinaisen Egyptin perinteistä ammentava)
    • Minoalainen
    • Roomalainen
    • Mesopotamian perinne (sis. Babylonian uskonnot)
    • Kelttiläiset perinteet
    • Suomalainen muinaisusko
    • Pohjoismainen pakanuus
    • Asatru
    • Vanatru
    • Kaaosmagia
    • Kansanuskoon pohjaava noituus
  • Druidismi
  • Neo-Wicca

Karjalainen perinne ja suomenusko

Suomalainen ja karjalainen perinne ovat osa laajempaa itämerensuomalaista kulttuurialuetta, jonka eri kansoilla ja kulttuureilla on hyvin paljon yhteistä pohjaa niin mytologiassa, maailmankuvassa, uskomuksissa kuin luontosuhteessakin. Perinteentutkimuksessa suomalaisen ja karjalaisen esikristillisen perinteen katsotaan olevan niin lähellä toisiaan, että niistä usein puhutaan yhtenä perinteenä. Paikallisia eroavaisuuksia kuitenkin on. Suomi on jakautunut kolmeen perinnealueeseen: Etelä-ja Länsi-Suomeen, jossa on vahvasti skandinaavisia ja eurooppalaisia vaikutteita, Itä-Suomeen ja Karjalaan sekä Pohjois-Suomeen, jonka kulttuuriperinne on hyvin pitkälti saamelaista. Karjalaista perinnettä värittää vahvasti ortodoksisuus ja siinä on omaleimaisia piirteitä, kuten itkuvirret, ja ortodoksisten pyhimysten sekoittuminen muinaiseen kansanuskoon. Kansanuskon tutkimuksen mukaan Itä-Suomessa ja Karjalassa on säilynyt vanhempaa perinneaineistoa, joka muualta Suomesta oli jo alkanut rappeutua, kun suuret perinnekeruut tehtiin. Samankaltaisia uskomusperinneaineistoja sekä kalevalamittaista kansanrunoutta on kuitenkin tallennettu kaikilta itämerensuomalaisilta kansoilta paitsi vepsäläisiltä.

Itä-Suomessa ja Karjalassa säilynyt kansanperinneaineisto on vahvasti vaikuttanut kansalliseepoksemme Kalevalan syntyyn, sillä sen keskeiset eeppiset sankarirunot on tallennettu näiltä alueilta. Haltioihin, jumaluuksiin, sielukäsityksiin, parantamiseen ja taikuuteen liittyviä perinneaineistoja on kuitenkin tallennettu kaikkialta Suomesta.